Taas kuvittelin voivani selättää yksinäisyyden menemällä joukkoon ihmisten, joiden arvot ja perusmentaliteetti ei soinnu omieni kanssa. Taas kerran olin osa joukkoa ja samanaikaisesti saaden vain vahvistuksen faktalle, että olen yksin. Haen lohduttomana itseäni ihmisistä, jotka eivät stimuloi minua, jotta saisin olla oppilaana. Olen joukossa ihmisten, ollen kuitenkin joukossa yksinäisempi kuin ollen täysin yksin. Voin huomattavasti paremmin kun olen täysin yksin, sillä silloin minun ei tule huomioida ns. vähempiosaisia ns. tyhmempiä. Minun ei tarvitse selitellä ahdistustani elämääni, juuriani, ympäristön aikaansaannoksia, itseäni. Olen yksin joukossa entistä ahdistuneempi, sillä kannan vastuuta lähimmäisistäni enkä jaksa humaltua läheisteni tavoin, vaan jatkan yksin oloa yksin.
Olen onnellinen saadessani kirjoittaa yksin, jakaa ajatuksiani kirjoittamalla ja samalla toivon, että joku lukisi ajatuksiani ja vastaisi kenties kirjoituksiini joskus. Olen kaunis kaikessa yksinäisyydessäni ja ruma joukossa yksinäisessä. Vaikka olen yksin yksinäisyydessä, tiedän näin on parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti