torstai 30. elokuuta 2012

Minä kehyksessä


Oletko koskaan miettinyt millaisen taideteoksen sinä tekisit itsestäsi? Millaisia värejä teoksessasi käyttäisit? Millaiset kehykset sille laittaisit? Millaisia malleja soveltaisit? Ylipäätään millainen sinä olisit taiteen viestittämänä?

Itse käytän paljon koruja ja omasta mielestäni nättejä vaatteita somistamaan itseäni. Kai tuo kuori, jonka luon joka päivä itsestäni näyttämään vento vieraalle, että minulla menee kivasti, on juuri noita aiemmin mainitsemia kehyksiä, joita jokainen meistä luo kuvastamaan omaa persoonallisuuttaan. Samoja värejä joita käytämme asusteissamme ja vaatteissamme, uskoisin myös käyttävämme tekemissämme maalauksissa, oli sitten kyseessä itsemme potreit tai sitten vaikkapa kissa. Kaikki käden kautta tehty kuvastaa tekijäänsä ja teos on aina tekijänsä näköinen.
Mietin pakostakin millainen ihminen olen ilman kehyksiä? Millaiset kehykset minulla edes on syvemmin mietittynä? Olisiko niissä väriä vai pelkästään jotain kylmää metallia? Entäs struktuuri? Jos olisin taulu niin millainen olisin?

Huomaan olevani hyvin tunteellinen viime aikoina, sillä moni asia eritoten historiani painaa mieltäni. Ehkä tänään maalaisin aivan erilaisen taulun kuin eilen. Ehkä eilen olin huomattavasti nauravaisempi kuin tänään ja tänään ehkä pohtivampi kuin eilen. Sisukseni ei kuitenkaan ole suuresti poikkeava ja historiani, joka luo nuo värit ja mahdollisuudet tauluuni, ei poikkea paljoakaan eilisestä. Jos olisin pelkästään taulu ilman kehystä voisin sanoa olevani historiani siivittämä tunne. Jos saan teokselleni kehykset voisin sanoa olevani historiani kanssa toimeen tuleva modernisoitu teos tästä päivästä. Kuinka taulusta voisi saada edes värittömän näillä rahkeilla? Miten voisin edes kuvitella taikka haluta tehdä teosta ilman värejä, jotka eivät räisky elämää? Miten monta väriä laittaisinkaan teokseeni? Montako pastillia jättäisin käyttämättä?

Miksi välillä kuvittelen haluavani olla pastellin sävyinen harmaa hiiri? Enhän minä voi muuttua hiireksi saatikka harmaaksi edes unissani? Olen värikäs persoona ja totta kai se näkyy myös maalauksissani, mutta enemmän olenkin huolissani kehyksistä. Miten paljon nuo kehykset vaikuttavat persoonaani ja luovat tunnelmaa itse tauluun?

Jos olen alasti ja mietin itseäni vaikkapa katsoen peilistä itseäni ja unohdan menneet ja tulevat ja elän vain katsoen kuvaa… Mitä minä näen? Näenkö itseni vai naapurini? Näenkö sittenkään koko totuutta vai ovatko kehykset vieläkin kehystämässä minua jossain alitajunnassa? Jos katson itseäni alasti peilistä ilman meikkiä, niin näen niin pienen, viattoman tytön, jolle on annettu niin paljon. Valitettavasti en voi sanoa, että näkisin pelkästään itseni, sillä olen ruumiillistuma myös isästäni ja äidistäni. Nuo kaksi ihmistä tekivät parhaansa, jotta olen tässä nyt ja kysymys kuuluukin, että miten paljon annan heidän vaurioittaa minua vielä tänään? Voinko ottaa ruumiini vastaan sellaisenaan ja todeta että minä olen tehnyt enemmän kuin he yhteensä ja kannan itseni ja tauluni oman värisenä? Voinko olla individuaali kokonaisuudessaan ja unohtaa ihmiset jotka unohtivat minut? Saanko tehdä taulun vain itsestäni?

Moni vain maalaa ja unohtaa käsiensä aikaansaaman syvemmän merkityksen. Ei kukaan voi aidosti maalata vain itseään kankaalle tai sitten paperille, sillä olemme suurempia kokonaisuuksia. Vaikka maalaisin itseni ilman kehyksiä, niin varmasti kehystän itseni historiallani vaikka jättäisin itse ympäristön eli kehykset laittamatta. Kaikki konkretisoitu ei aina ole niin ilmeistä, en ainakaan minä. Olen kehyksessä, mutta millaisessa?

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Miehestämässä


Kaverini tekivät minulle eilen oharit ja sen seurauksena join yksin viiniä parvekkeellani, kunnes näin kaksi urosta parvekkeeltani. Kaksi komeaa nuorukaista olivat nauttimassa alkoholia naapuriparvekkeella ja minähän päätin avata sivistystäni ja menin sitten heidän asuntoonsa humaltumaan. Kaksi insinööri miestä ottivat minut avosylin vastaan ja vietimme mielenkiintoisen iltaman yhdessä.  Katselimme ihanaa maisemaa filosofoiden elämää syvällisemmin. Toki alkoholi kuului kuvioihin ja veinkin heille pullollisen skumppaa, jonka olin saanut lahjaksi joku viikko sitten käydessäni Alkossa. Vieras mies ihastui tuolloin minun takalistooni ja luonteeseeni ja halusi antaa minulle pullon kuplivaa, sillä olin hänen mielestään ihastuttava nainen. Halusin jakaa tämän lahjan naapureitteni kanssa ja olipas sitten mielenkiintoinen ilta kerrassaan. Nautiskelun seurauksena lähdimme sitten ravintola elämään ja sain osakseni paljon huomiota, mikä on joskus kivaa. Joskus miesten kauniit komplementit lämmittävät sydäntäni. Huomaan tosin perseeni aiheuttavan miehissä ajatusta/ keskustelua seksistä ja tarinamme poikkesivat illan aikana aina teknologiasta takaisin seksiin. Seksi on kiva puheenaihe ja sainkin hommattua naapurilleni monta naista ja itselleni vähemmän miestä. Naapurini totesi minun saavan kenet tahansa ja parin kaverin juttelun jälkeen en edes jaksanut miettiä miestä. Paljon on tarjolla tyhmempiä miehiä  kuin viisaita ja joskus on parempi olla yksin kuin vähempiosaisten kanssa. Mikähän siinä on, että henkilöstörekrytointi on helpompaa tehdä naapurille kuin itselleen? Miksi me ihmiset olemme viisaampia muita neuvomaan ja sitten itseemme viisauksiamme on niin vaikeata soveltaa? Komea naapurini on selkeästi rakentanut itsetuntonsa naisten varaan ja näitä miehiä maailma on pullollaan. Entä me naiset sitten? Moniko leikkii miesten tunteilla ja laskeskelee montako miestä saa? Moniko leikkii ihmisten tunteilla tehden leikkiä muitten ihmisten tunteilla? Onko tämä edes väärin? Saako toisen tunteilla leikkiä ja missä menee raja? On minustakin kiva leikitellä miesten kanssa, mutta pelkään sekä itseni ja miesten tunteitten tulevan peliin. Olemme kuitenkin ihmisiä ja olisihan seksikin tympeää ilman tunteita, vai olisiko? Onko seksi juuri eläimellistä leikkiä ilman tunteita? Tarvitaanko hyvään seksiin edes sanoja vai sujuuko se ilmankin? Mikä on seksin ja rakastelun ero? Kenen kanssa pystyy toteuttamaan molempia? Kenen kanssa vain seksiä? Kuten tekstistä voi jo päätellä, tulin kotiin yksin ja tänään poden virallista masennustilaa oman käden kautta hankittuna vielä. En kadu eilistä, mutta onhan tämä krapulatilaan juominen todella tyhmää. Ehkä huomenna olisin viisaampi ja osaisin juoda vain lasillisen pullollisen sijaan, tai todennäköisimmin en edes lasillista. Tämä jää nähtäväksi ja odotan jo innolla huomisen tuomia kokemuksia, sillä tässä krapulassa olen joutunut olemaan sisällä koko päivän ja kokemukset niin miehistä kuin naisista ovat jääneet vähemmälle. Onneksi ruoka on olemassa ja meneehän se yksi päiväkin ilman ihmisiä, vai meneekö?

maanantai 13. elokuuta 2012

Vituttaako esimiehesi?



Jos esimiehesi vituttaa, niin on hyvin todennäköistä että asut Suomessa ja esimiehesi ei ole diagnosoitu. Minunkin esimies on tunnevammainen ruma possu, joka tykkää teettää tehtävänsä alaisillaan. Katselisin mieluummin porsaan anusta kuin esimiestäni, mutta kaikki on otettava kehittymisen kannalta. On ikävää huomata tosin, että oli sitten kyseessä sosiaaliala tai liiketalous, niin nämä hullut vaan pääsevät niin pitkälle ja useimmiten esimies asemaan. Tämä saa minut välillä raivon partaalle ja oikea asenne työssä on vaikeata pitää.

Kävin sitten pitkän harkinnan jälkeen salitreeneissä ja pitkällä kävelyllä ja kyllähän taas naurattaa. On se urheilu niin ihanaa ja varsinkin nuo miehet sitten riemastuttavat köyhän arkea. Salilla törmäsin useaan kivan näköiseen mieheen ja lenkillä yhden miehen takalisto aiheutti kyllä kiinnostusta ajatuksissani. Uskomatonta miten joillakin miehillä perse voi olla niin hyvän näköinen, että tekisi mieli huutaa perään. Jätin huudot masuuni ja jatkoin kävelyä tyttömäisesti. Käykää hyvät ihmiset kuntoilemassa ja huomaatte miten ihanaa on tavata uusia ihmisiä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Ennen päivän urheilua olisin voinut vaikka tappaa ihmisen, sillä esimieheni vitutti aidosti aikatavalla ja nyt vaan hymyilen enkä edes muista olleeni vihainen. Urheilu on vaan niin ihanaa ja vielä sääkin mitä mainioin. Voisiko olla enää paremmin asiat?:)

lauantai 11. elokuuta 2012

Dildot maitokauppaan


Vaikka olenkin tehnyt päätöksen elää arvojeni mukaista elämää ja täten joudun myös kieltäytymään seksistä miesten kera, en voi sanoa ettenkö ajattelisi seksiä miehen kanssa. Itse asiassa joka kerta kun näen hyvän näköisen miehen, ajattelen väistämättäkin millainen mies on sängyssä. Ei kai tämä ole kiellettyä ja saahan sitä miettiä ja ajatella kaikenlaista. Miksei myös masturboidakin. Käydessäni kollegoitteni kanssa paikallisissa pornokaupoissa huomasin myyjien häkeltyneen palvellessaan minua. Miksi seksistä on tehty niin hirvittävän pelottavaa yhteiskunnassamme? Miksei seksi saisi olla myös hyvän näköisten naisten laji? Miksi vain rumat miehet kummittelevat vaivihkaa seksikauppojemme hyllyjen väleissä? Harvemmin tapaa mummoja tai muita naapuruston naiskansaa. Mistähän moinen johtuu? Olisiko ihanaa ja kenties mielenkiintoista shoppailla lähikaupassa jos sieltä saisi myös dildoja ja muuta oheismateriaalia seksiin? Millaisen dildon naapurin mummo ostaisi? Tuomitsisiko opiskelija myyjä minut jos ostaisin kokonaisen kollaasin erilaisia dildoja? Olisiko mielenkiintoista nähdä erilaisia ihmisiä tekevän yhteisiä illan flirttishoppailuja yhdessä lähikaupan maitohyllyjen lomassa? Miksei seksistä tehdä vapaampaa yhteisössämme? Miksi ihmiset häpeävät itseään jopa pariensa kanssa ja kieltäytyvät seksin saloista? Eikö seksi ole luontevinta puuhaa aikuiselle ihmiselle? Miten villiksi ihminen voikaan mennä? Mille tuntuisi nähdä ihminen keskellä toria harrastamassa seksiä? Tai ehkä suomalaisemmin jossain ravintolan vessassa? Mikähän meitä ihmisiä oikein vaivaa, kun näinkin luonnollisesta asiasta on taas tehty niin monimutkaista ja salaista ettei siitä edes uskalleta puhua ääneen? Odotan mielenkiinnolla miten kansamme kehittyy ja miten liberaaliksi kansamme toivon mukaan kääntyy tässäkin asiassa. Olisi kyllä mielenkiintoista ostaa maidon lisäksi vaikkapa klitorisvibraattori illan istujaisiksi. Veikkaan että ihmiset jonoissa ainakin kokisivat ostokseni mielenkiintoiseksi. Todennäköisesti saisin vielä jonkin pervon mukaani näillä ostospäätöksillä ja siinä sitten taas kerran hakkaisin päätäni seinään. Että tällaista pohdintaa välillä lauantai illan iloiksiJVilli saa olla muttei hullu vai miten päin se meillä Suomessa meneekään?

perjantai 10. elokuuta 2012

Sinkkuus ei ole syntiä

Huomaan aiheuttavani hämmennystä miehissä ja naisissa kertoessani olevani sinkku nainen. Mikähän tässä yhteiskunnassa on ongelmana jos älykäs nainen valitsee sinkku naisen elämän? Mikähän miesten aivoissa aiheuttaa hämmennöstä kertoessani minun haluavan olla sinkku? Miksei täällä Suomessa saa tietoisesti valita sinkkuutta? Miksi näinkin hienosta asiasta on tehty syntiä syvintä?

Ollessani töissä, lähikaupassa, terassilla, ravintolassa ja lukuisten miesten minua yrittäessä iskeä, moni kysyy minulta naama mitä ihmeellisimmässä irveessä, että miksi olen sinkku? Vastaan useimmiten sen ollen tietoista valintaa ja joillekin jopa kerron etten koskaan ole löytänyt älyni jatkajaa ja miestä jonka kanssa voisin herätä arkeen suloiseen rakastuen sekä mieheen että itseeni joka päivä uudelleen. Onkohan tämä syntiä vai vain tietoisuutta omasta keskeneräisyydestä ja omasta kyvystä hakea sitä oikeaa? Miksi langeta huonoihin miehiin? Miksen saisi olla vapaa lintu ja syödä ja hemmotella itseäni hyvässä elämässä?

Kaverini nauravat minulle, sillä saatan valmistaa itselleni kolmen lajin gurmee illallisia kuunnellen esim. Pavarottia kynttilän valossa. Moni kokee minut hulluksi ja nauraa suoraan naamalleni, sillä moni kokee yksinäisyyden pahana ja syö mieluummin roskaruokaa kuten valmisruokia. Tosin itsekin lankean edellä mainitsemaan syntiin ajoittain, mutta useimmiten hemmottelen itseäni. Moniko säästää juuri itsessään? Moniko jättää servetit sivuun ja kynttilät polttamatta ollessaan yksin? Moniko tekee juuri itselleen turmiollista elämää kuvitellen ettei ruoasta ja tunnelmasta voi nauttia yksin kaikessa kauneudessa?

Minusta on ihanaa olla sinkku ja sitä mahtavampaa valmistaa ruokaa ja tunnelmaa myös yksin. En halua säästää elämässä juuri tärkeimmästä eli itsestäni ja ehkä hemmottelenkin vähän liikaakin itseäni hyvällä ruoalla ja juomalla, mutta itse maksan perseeni koon ja vyötäröni ympärysmitan. Olisin tosin onnellinen jos kaupasta saisi pienempiä pakkauskokoja esim. lihoille ja kaloillle, jotta voisin valmistaa useammin ruokaa itselleni, sillä on turhauttavaa valmistaa suuria annoskokoja tai syödä samoja ruokia monena päivänä peräkkäin (en omista pakastinta). Olen valinnut elää tyylillä tyylikästä elämää ja suosittelen tätä lämpimästi muillekin. Minusta on kunniallista olla sinkku ja tämä tulisi myös olla valttia yhteiskunnassamme. Moni on paskassa suhteessa ja tekee täten pahinta syntiä elämälleen. On huomattavasti hienompaa olla itsenäinen ja vaikka yksinäinenkin kuin katkeroitunut huonossa parisuhteessa. Yksinkin voi olla tyylikäs ja sehän vasta sitä aitoa tyyliä onkin. Chears to that!:)

VR kusee

Miten on mahdollista, että Suomen kaltaisessa teknologian ihmemaassa ei voi saada edes junalippua netistä? Miten VR:n kaltainen yritys voi olla niin perseestä, ettei edes yksinkertaisimmat toiminnot verkossa palvele asiakkaitaan? Onko järjestelmä niin vaikeaa tehdä viiden miljoonan ihmisen kokoiselle kansalle? Herää pakostakin kysymys, että millaiset ääliöt työllistyvät/työllistetään VR:llä? Puhumattakaan HRM:stä...Onkohan VR:llä mikään hanskassa?

Olen lukuisia kertoja törmännyt mitä ihmeellisimpiin ongelmiin käyttäessäni VR:n verkkopalveluita. Kuinka näinkin suuri ja rikas konserni voi kusta näin simppeleissä asioissa? Millaista koulutusta tarvitaan verkkopalveluiden ylläpidossa? Onko VR:n henkilöstön vajaavaisuus ongelma, sillä eihän tällaisiin asioihin tulisi edes nykyaikana tulla ongelmia? Kyllähän vähemmin koulutetuissa maissakin osataan jo tällaisetkin tehtävänannot suorittaa. Ketä tästä voimme syyttää? Kasvattajia, koulutusta, henkilöstöpolitiikkaa, yritysten ja koululaitosten heikkoa yhteistyötä vai mitä?

Vaikka olenkin saanut monesti ilmaiset pullakahvit, niin laihaksi tämä lohtu käy, kun vuosi vuodelta peruspalvelut heikentyvät ja ihmisten turhautuneisuus lisääntyy. Herätkää ääliöt ja tehkää jotain!

maanantai 6. elokuuta 2012

Elämän tarkoitus



Olin tänään lounaalla rakkaan ystäväni kera ja kysyin ystävältäni onko hän koskaan miettinyt elämänsä tarkoitusta. Hän vastasi minulle että on ja kysyin häneltä että mikä se on ja hän vastasi tähän että se on. Tämä on hyvin kauniisti vastattu. Meillä jokaisella on tarkoitus ja varmasti jokainen myös pohtii sitä jossain vaiheessa elämäänsä. Itse olen huomannut oman elämäni tarkoituksen olevan tuskaa suurimmaksi osaksi, kunnes itse muutin kelkan suunnan ja rupesin rakentamaan itseäni uudelleen. Olisiko ihanaa ja riittävää vaan todeta meidän elämämme tarkoituksemme olevan vain tarkoituksellista ilman syvempää pohdintaa? Olisinko tyhmä sanoessani vain elämäni olevan merkityksellistä sellaisenaan? Onko minun elämälläni edes merkitystä ja mikä tekee siitä merkittävän? Mikä on merkitystä? Mikä on merkittävää itselle? Mikä on merkitys ylipäänsä?

Elämän tarkoitus voi olla mitä tahansa ja itse päätämme loppupeleissä tarkoituksemme. Uskoisin merkittävintä olevan itsemme merkityksen ja tarkoituksemme tiedostamisen. Jos itse voi pitää itseään merkittävänä, voi myös tiedostaa tarkoituksensa. Jos tiedostan merkitykseni itselleni, tiedän olevani osa yhteisöä, osa itseni syvempää tietoisuutta. Jokainen määrittelee itsensä eri tavalla ja jokainen on yhtä merkittävä. Kaikilla meillä on tarkoitus ja olisi ihanaa jos jokainen voisi jossain vaiheessa elämäänsä kokea olevan onnellisuuden osa merkitystään. Kun saa kokea onnellisuuden, saa myös voimaa selvitä elämän raadollisista puolista. Me kaikki koetaan välillä tuskaa, mutta vasta-painona onnellisuus, elämän pienet ilot kuten nauru ystävän seurassa, saa meidät jaksamaan ja kokemaan hetkiä. Paljon iloa ja onnea jokaisen elämään ja elämä on oikeasti ihanaa, kun sen oikein ymmärtää.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Arvokas elämä



Moniko miettii omia arvojaan ja sitä onko  oma elämä arvokasta? Mitä meistä muistetaan kun kuolemme? Paljonko juuri arvomme heijastavat persoonaamme? Paljonko arvomme kertovat elämästämme? Paljonko hymymme viestittävät arvojamme? Paljonko ilmeemme heijastaa arvottomuuttamme?

Tajusin eläväni melkein koko elämäni ilman omien arvojeni kunnioitusta. Arvoni ovat hyvin simppelit ja inhimillisyys siis sydämen sivistys on niistä merkittävin. Olen kuitenkin välillä sortunut elämään arvotonta elämää viettieni ollessa suuria. Seksuaalinen vietti on välillä turhauttavaa ja täten olen ollut seksuaalisessa kontaktissa miesten kanssa, jotka eivät välttämättä ole ansainneet minua. En halua kuitenkaan rankaista itseäni tästä, sillä olen sinkku nainen ja halveeraan ainoastaan itseäni toiminnallani. Olen kuitenkin luvannut itselleni elää arvojeni suojaamaa elämää tästä lähin ja täten viettini eivät enää vallitse ajatuksiani. Olen alkanut opiskella ensimmäistä kerran alaa, josta vilpittömästi pidän ja harrastuksenikin ovat melkein suunniteltu syksyä kohden.

Yritän elää arvokasta elämää arvojeni suojaamana ja täten toivon olevani arvokas ihminen itselleni. Jos olen arvokas itselleni, voin toteuttaa myös viisauksiani muille ihmisille. Jos en seuraa omia viisauksiani, niin en voi myöskään olettaa muitten seuraavan neuvojani. Olen arvokas nainen ja elämäni on myös sen mukainen. Tätä toivoisin meille kaikille ja vain täten voimme olla täysiä itsemme kanssa. Kaikki olemme arvokkaita ja jokaiselle arvotkin ovat hyvin erilaisia. Jokaisen elämä on arvokasta, ja kun tietää arvonsa, tietää olevansa arvokas. Arvokas elämä kunniaan.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Meditaatio ei korvaa terapiaa



Huomaan monen länsimaalaisen käyttävän terapianaan meditaatiota. Tapasin taannoin erään tunnevammaisen naimisissa olevan miehen, joka kuvittelee että meditaatiolla voi korvata terapian. Moniko muu länsimaalainen ajattelee samoin? Moniko jättää terapiat välistä ja terapoi itseään meditoimalla? Miksi suomalaiset häpeävät terapiaa? Tämähän on muotijuttu Amerikassa ollut jo aikoja ja mehän ollaan suomalaisina ainakin kaikki paska imetty rapakkojen takaa jo vuosia itseemme. Miksei me myös haeta tätä muoti-ilmiötä Amerikasta? Miksi terapiaa paetaan, vaikka sehän voisi olla juuri ihmisen suurin pelastus?

Meditaatio on ihanaa ja rentouttavaa, muttei sillä voi korvata ihmiselle tapahtuneita kipeitä asioita. Kipeätkin asiat on kohdattava elämässä ja käsiteltävä, jotta ihminen voi entistä vankempana mennä eteenpäin elämässään. Moni kuitenkin tekee toista ja hakee lohdutusta alkoholista tai muista ihmiselle turmiollisista asioista. Huomaan itselleni olevan suurta hyötyä/helpotusta saadessani käsitellä asioita psykologini opeissa. Tunnen itseni niin kokonaiseksi ja paremmaksi ja jopa viisaammaksi psykologilla käynnin jälkeen.

Kun on elämässä tunnepuolet kohdallaan, niin ei tarvitse pettää vaimoaan tai ampua torilla. Kunpa vaan yhteiskuntamme rohkaisisi ihmisiä terapiaan ja fokusoisi rahoja enemmän ihmisten auttamiseen ja muuhun mielenterveyteen liittyvään. Hienot tiet ovat tärkeitä, mutta voisi kuvitella ihmisen olevan vielä tärkeämpi. Tosin yhteiskuntamme koostuu niin monesta asiasta ja siten minulle ainakin vaikea käsittää koko scenariota. Tästä syystä olisi tärkeää äänestää niitä ihmisiä, jotka tekevät nimenomaan työtä ihmisen auttamiseksi. Ihminen ja ihmisen hyvinvointi tulisi olla prioriteetti numero yksi. Terapia kunniaan ja sen jälkeen meditoimaan, niin kyllähän helpottaa kummasti!