Kuinka voi muuttaa opittuja asenteita? Suomessa valtaa alalla kuin alalla asennevika, joka on yleensä peritty vanhemmilta. Meille tuttuja asennevirheitä on jossittelu: jos olisin tehnyt niin, niin olisin voinut tulla siksi jne. jne. Lista on loputon ja kuulen konditionaaleja liikaa oli sitten kyseessä lentopalloilijat, käsityöläiset tai perussuomalaisten ääliöt.
Vain tietoisuus omasta potentiaalista ja sen hyväksyminen voi tuottaa arvokasta työtä ja oma asenne kohenee kaiken tiedostamisesta ja hyväksymisestä. On hyväksyttävä omat vahvuudet ja elettävä myös heikkouksien kanssa, jotta kehitys säilyy ja vahvuudet kehittyvät ja heikkoudet toivottavasti heikkenee. Toki moni suomalainen näkee myös vaihtoehtona vahvistaa heikkouksiaan kadehtimalla niitä jotka osaa, kuten Stubb ja Katainen esimerkiksi.Nuo kaksi kaveria ovat esimerkillisä suomalaisia ja itse yritän rakentaen tehdä omaa huomista pitäen Stubin omana roolimallina. Sikäli, mikäli teen/saan joskus omia lapsia (toki miehenkin tarvitsen tähän hankkeeseen:)) haluan antaa lapsilleni voittaja-asenteen. Kaikkeen mihin naapuri pystyy, pystyy myös itse kovalla työllä. Henkistä pääomaa ei voi mitata ja se on kaikilla erilainen, tosin on vanhempien vastuu peilata omia arvoja ja asenteita lapsiinsa. Itse olen aloittanut paljon uusia, mileihyvää tuottavia harrastuksia kuten salsa, lentopallo ja huonon ergonomian paikkaamiseksi kuntosalin. Talvella aloitan todennäköisesti myös laskettelun, josta myös haaveilin lapsena, mutta köyhän perheen tyttärenä en saanut, isän juodessa rahat näihin mahdollisuuksiin. Koskaan ei ole liian myöhäistä ja aikuisena voi itse valita mihin käyttää rahansa. Vaikka vanhempani eivät harrastaneet mitään, ei se tarkoita etteikö itse voisi tehdä paremmin. Olen myös saanut heikot rakenteet ja lähtökohdat kasvaa hyvä itsetuntoiseksi, tasapainoiseksi, vahva asenteiseksi, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa itseään uusiksi. Oikeat harrastukset ja onnistumisen kokemukset vahvistavat minäkuvaa ja voittaja-asenne lähenee omaa minäkuvaa kohti. Kaikki olemme voittajia omissa lajeissa ja kun asenne on kohdillaan, niin itsetunto kohenee ja voidaan todeta, että asenne on kohdillaan. Oma asenne + harrastukset + ympäristö = voittaja.
lauantai 30. kesäkuuta 2012
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Group of loneliness
Again I thought I could fight against the loneliness by going to a group
of people whose values and basic mentality is different from mine. Again I was
a part of group and simultaneously the fact of me being alone just strengthened.
Hopelessly I am seeking myself from
people, who does not stimulate me, so that I could celebrate myself as a
student. I am in a group of people where I feel myself more lonely as being
totally alone. I feel significantly better when being totally alone, when I don’t
need to pay attention to other so called less fortuned, so called stupid. I don’t
need to explain my anxiety of life, my roots, the accomplishments of
environment, myself. My anxiety grows in a group of people who are vain, since
I carry the responsibility of others and am too tired to get wasted with
alcohol like the other close ones. For this reason I carry my luggage alone.
I am happy to write alone, share my thoughts by writing and simultaneously
hoping that someone would read my thoughts and moreover would response to my
thoughts. I am beautiful alone and ugly in a group of loneliness. Thus I am
alone in this loneliness; I know this is a better way to continue the path of loneliness.
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Individualismi versus kollektivismi
Koin vielä noin vuosi sitten ettei minulla ole oikeutta
kokea masennusta, sillä minulle oli annettu niin paljon. Siis olin syntynyt
tähän maailman onnellisimpaan maahan ja saanut ”ilmaisen” länsimaalaisen
koulutuksen kuitenkin silti tehnyt kaiken yksin. Olisinko sittenkin viisaampi
saadessani elää yhteisössä, jossa asiat tehdään yhdessä ja elämästä nautitaan
ja opitaan kaiken yhteisön rikkaudessa?
Vaikka tieto lisääkin tuskaa, olisimme todennäköisemmin
älykkäämpiä saadessamme oppia naapurilta uusia kommerverkkejä? Emmehän koskaan
voi tietää liikaa, emmekä koskaan ole valmiita tiedon tai taidon suhteen. Aina
on varaa uuden oppimiselle ja ns. köyhien maiden lapsissa ja aikuisissa asuu
paljon meille länsimaalaisille opittavia viisauksia. Yksi näistä olisi hetkessä
eläminen, sillä se on hyvin viisas ja jalo taito. Lopetetaan huomisen
haluaminen ja opetellaan arvostamaan tätä hetkeä, sillä eilistä emme voi
muuttaa emmekä vaikuttaa siihen, huomista emme tiedä tosin siihen voimme osittain
vaikuttaa tämän hetken päätöksillämme, mutta tämä on hetki jota elämme, joten
eletään tässä ja nyt!
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Self esteem versus career
What is the significance of our self-esteem
when making career decisions? I have met many multitalents who are struggling
in a low pay positions just to keep the western standard of living, the chains
of technology and money have created. Is it possible that we are on our way to
happiness by desiring more money, power, technology?
I was observing some time ago the youngsters
in a local pizzeria while having pizza with some friends. These technological chains
were too obvious to my eyes and cached my attention rapidly. While waiting their
orders, youngsters were observing neighbor tables and simultaneously touching
nervously their multimedia self phones, which carry many possibilities that technology
brovides: Facebook, e-mail, SMS... Is it possible that we would be better off
without money and power while standing in a queue of Food Bank and chatting
this and that?
The ones, who got the chance to
live without heavier obstacles, might have reached the self esteem people talk
about. This can be seen also from our
job applications, CV, our history. If we would all get the same opportunities
in life to push forward, our society would look totally different. This is pure
idealism, impossible, however this is an ideology I want to believe and aim at.
Let’s stop staring the neighbor tables and let us do reality of our potential. Jealousy is not constructive to anyone. When
we do with our heart no matter what it is, the end result is always positive
and the neighbor tables play no role in further life. No matter how week our roots are, let us be
ourselves. With respect to ourselves and neighbor tables,
Creative Nutcase
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Yksin joukossa
Taas kuvittelin voivani selättää yksinäisyyden menemällä joukkoon ihmisten, joiden arvot ja perusmentaliteetti ei soinnu omieni kanssa. Taas kerran olin osa joukkoa ja samanaikaisesti saaden vain vahvistuksen faktalle, että olen yksin. Haen lohduttomana itseäni ihmisistä, jotka eivät stimuloi minua, jotta saisin olla oppilaana. Olen joukossa ihmisten, ollen kuitenkin joukossa yksinäisempi kuin ollen täysin yksin. Voin huomattavasti paremmin kun olen täysin yksin, sillä silloin minun ei tule huomioida ns. vähempiosaisia ns. tyhmempiä. Minun ei tarvitse selitellä ahdistustani elämääni, juuriani, ympäristön aikaansaannoksia, itseäni. Olen yksin joukossa entistä ahdistuneempi, sillä kannan vastuuta lähimmäisistäni enkä jaksa humaltua läheisteni tavoin, vaan jatkan yksin oloa yksin.
Olen onnellinen saadessani kirjoittaa yksin, jakaa ajatuksiani kirjoittamalla ja samalla toivon, että joku lukisi ajatuksiani ja vastaisi kenties kirjoituksiini joskus. Olen kaunis kaikessa yksinäisyydessäni ja ruma joukossa yksinäisessä. Vaikka olen yksin yksinäisyydessä, tiedän näin on parempi.
Olen onnellinen saadessani kirjoittaa yksin, jakaa ajatuksiani kirjoittamalla ja samalla toivon, että joku lukisi ajatuksiani ja vastaisi kenties kirjoituksiini joskus. Olen kaunis kaikessa yksinäisyydessäni ja ruma joukossa yksinäisessä. Vaikka olen yksin yksinäisyydessä, tiedän näin on parempi.
torstai 21. kesäkuuta 2012
Itsetunto versus ammatti
Kuinka ratkaisevassa asemassa itsetuntomme on ammatinvalinnassamme? Olen tavannut monta multitalenttia, jotka sinnittelevät huonopalkkaisissa myyntitöissä pitääkseen vain länsimaalaisessa kulttuurissa vaadittavan elintason, rahan ja teknologian saavuttamat kahleet. Olemmeko vain sittenkin oman onnemme tiellä vaatiessamme enemmän ja enemmän rahaa, valtaa, teknologiaa?
Kävin pari päivää sitten kavereitten kanssa pizzalla ja huomasin taas helvetilliset kahleet joita lähipöydissä istuvat kantoivat harteillaan. Ihmiset odottivat ahdistuneina tilaamiaan annoksia, pojat pälyilivät sivupöytiin hiplaten kännyköitään, joita siivittää monet teknologian mahdollisuudet; facebook, e-mail, SMS...Voisimmeko vain paremmin ollessamme ilman rahaa ja valtaa seisoen ruokapankin jonoissa jutellen sitä ja tätä?
Ne jotka saivat kukkia puhtaina saavuttivat ehkä tämän paljon puhutun itsetunnon, joka on myös aistittavissa työpaikkahakemuksistamme, CV:stämme, historiastamme. Jos jokainen saisimme samat mahdollisuudet ponnistaa elämässä eteenpäin, niin yhteiskuntamme olisi vallan erinäköinen. Tämä puhdasta idealismia, mahdotonta, mutta tähän ideologiaan haluan uskoa ja tähdätä. Lopetetaan sivupöytiin tähyily ja tehdään omista potentiaaleistamme oman näköistä elämää. Kateus ei rakenna omaa eikä toisen elämää. Kun tehdään sydämellämme mitä tahansa rakentavaa, niin ei voi eksyä sivupöytiin kurkottelemaan. Vaikka rakenteemme olisivat kuinka heikot tahansa, niin uskalletaan olla omia itsejämme.
Naapuripöytiä ja itseäni kunnioittaen,
Luova Hullu
Kävin pari päivää sitten kavereitten kanssa pizzalla ja huomasin taas helvetilliset kahleet joita lähipöydissä istuvat kantoivat harteillaan. Ihmiset odottivat ahdistuneina tilaamiaan annoksia, pojat pälyilivät sivupöytiin hiplaten kännyköitään, joita siivittää monet teknologian mahdollisuudet; facebook, e-mail, SMS...Voisimmeko vain paremmin ollessamme ilman rahaa ja valtaa seisoen ruokapankin jonoissa jutellen sitä ja tätä?
Ne jotka saivat kukkia puhtaina saavuttivat ehkä tämän paljon puhutun itsetunnon, joka on myös aistittavissa työpaikkahakemuksistamme, CV:stämme, historiastamme. Jos jokainen saisimme samat mahdollisuudet ponnistaa elämässä eteenpäin, niin yhteiskuntamme olisi vallan erinäköinen. Tämä puhdasta idealismia, mahdotonta, mutta tähän ideologiaan haluan uskoa ja tähdätä. Lopetetaan sivupöytiin tähyily ja tehdään omista potentiaaleistamme oman näköistä elämää. Kateus ei rakenna omaa eikä toisen elämää. Kun tehdään sydämellämme mitä tahansa rakentavaa, niin ei voi eksyä sivupöytiin kurkottelemaan. Vaikka rakenteemme olisivat kuinka heikot tahansa, niin uskalletaan olla omia itsejämme.
Naapuripöytiä ja itseäni kunnioittaen,
Luova Hullu
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Liikunta huumeena
Kuinka tärkeää on doupata aivojaan liikkuen. Joku vetää
purkista, toinen juoksee pakkasella hampaat irvessä, toinen makaa masentuneena
sohvalla vetäen suklaata masennukseensa. Kaikki nämä sallittuja, laillisia
keinoja välittää endorfiineja aivoihin, teihin tuntemattomiin, haluten hyvää
oloa, vapautta, tuntematonta. Jokainen tyylillään, mutta kehottaisin kuitenkin
meitä jokaista liikkumaan kukin omalla tyylillään, omalla lajillaan, tuntien ja
saaden vapautusta ja mielihyvää omien aivojen omilla endorfiineilla.
Liikunta on hyvin tärkeää meille jokaiselle ja saa minut
tuntemaan hymyä huulillain. Joku jumppaa, toinen juoksee tai tanssii, tai pelaa
vaikkapa jalkapalloa vapauttaen hyvin tärkeitä aivojen välittäjäaineita. Oli
status mikä hyvänsä, esimies tai mielenterveyskuntoutuja, olisi hyvin tärkeää
muistaa huoltaa omaa kehoa ja mieltä liikunnan avulla. Liikunta on mitä parhain
ja edullisin huumausaine ja suosittelen sitä lämpimästi meille kaikille.
Tehdään liikunnasta yhdessä mitä ihanin addiktio ja tullaan yhdessä liikunnan
avulla addiktoituneiksi narkomaaneiksi. Olemme jokainen tavallamme narkomaaneja
ja liikunnan addiktion tulisi tulla yhteiskuntamme hienoimmaksi ja suosituimmaksi
addiktioksi. Liikkuen huumatuksi ja liikunta huumeeksi, kiitos!
Kulttuurisidonnaisuudet musiikkivalinnoissamme
Kuinka musiikkivalintamme reflektoivat luonnettamme? Kuinka
paljon geeniperimämme vaikuttaa musikaalisuuteemme? Kuinka paljon ympäristömme
turmelee meitä ja aikaansaa heavyangstia meissä? Moniko rohkenee lähteä
kokeilemaan uusia säveliä, sanoja, nuotteja, instrumentteja, kulttuureja,
kieliä, ihmisiä?
Itse olen köyhän, mielenvikaisen, lahjakkaan perheen tytär.
Tuo funktio kaikessa epätäydellisyydessään, on luonut laajan potentiaalin sekä
musikaalisuuteeni että musiikkimakuuni. Olisin köyhä valitessani vain metallin
ja rockin elämääni ja välillä kuuntelen mitä ihmeellisimpiä rytkytyksiä turhien
julkkisten luomisina. Nuo helpolla päässeet ihmiset tekevät harvemmin
musiikkia, joka stimuloi aivotoimintaani Mozartin tavoin. Kuitenkin kaikki
musiikki samoin kuin ihmisetkin ovat tarpeen yhteiskuntamme kehitykselle ja
olen onnellinen saadessani kuulla kaikenlaista musiikkia. Rytmi asuu
sielussani, siis sydämessäni ja lantioni liikkuvat kaikissa rytmeissä niin
metallissa kuin auringossa. Uskallan kuitenkin väittää, että koskettavin,
sieluani ruokkiva musiikki on tuskan aikaansaamaa, ei niinkään teoriaälyjen,
vaan aitojen, paljon pahuutta kokeneiden ns. katu-uskottavien aikaansaamaa.
Kohti uusia rytmejä, kohti uusia haasteita, kohti uutta, kohti itseä, kohti
peiliä, kohti naapuria, kohti musiikkia. Haasta itseäsi ja opi muistakin
kulttuureista. Laaja-alainen musiikki lisää perspektiiviä elämään ja luo
ymmärrystä maailmaan.
Ihmiset jotka voivat hyvin tekevät erilaista musiikkia kuin
huonovointiset. Molemmat kuitenkin rikkautta meille kaikille Ja molemmista voi
oppia paljon kunhan uskaltaa kuunnella avoimin mielin. Ole avoin kaikelle ja
ole oma itsesi uskaltaen kuitenkin haastaa itsesi uusiin haasteisiin. Musiikki
on köyhänkin rikkaus ja teknologia luo siitä mahdollisuuden myös meille
tyhjätaskuille. Lataan musiikkia laittomasti, olen siis kriminaali, mutta so
fucking what? Elämässä on suurempiakin syntejä. Just live with it and stop fighting against the facts!
Värien sinfoniaa
Kävelin tänään torilla aiheuttaen hämmennystä kantamillani
väreillä somistetuissa halvoissa vaatteissa. Mitä värit heijastavat
persoonistamme siis perseistämme (tajusin perseemme heijastavan persoonaamme
ollessani humalassa joku aika sitten)?
Asukokonaisuuteni oli oranssit, tiukat housut heijastaen
latinoperseeni. Musta tiukka paita peittäen ja suojaten tuulen aiheuttamaa
viileyttä pitkässä selässäni. Musta on myös syvällinen, elegantti, tyylikäs,
maastoutumis-väri. Mustaa kompensoiden
kelta/oranssi ja ripaus mustaa ja valkeata heijastava kevyt, sifonkinen huivi.
Tämä oranssin ja keltaisen väritys aiheuttaa hämminkiä suomalaisissa, sillä
perusmentaliteettimme koostuu melankoliallaan harmaasta, mustasta ja maaston
vihreistä ”väreistä”. Olen itse iloinen, humoristinen persoona isolla perseellä
varustettuna.
Ihmiset ovat kokoontuneet nauttimaan kahvia terassille ja
heitä värittää nuo aiemmin mainitsemani kulttuurisidonnaiset värit. Kuka
uskaltaa erottua? Kuka uskaltaa näyttää oikean perseensä vaatteillaan ja niiden
väreillä? Kenen perse on suurin? Mikä on tehnyt perseestä suuren? Monenko perse
on pelkästä geeniperimästä johtuen suuri? Monenko perse kulttuurisidosten siis
huonojen lähtökohtien aikaansaannos? Moniko suurentaa persettään syöden
masennukseensa siis lohtusyö? Moniko vain osaa nauttia elämästä ja syödä ruokaa
nautintona kuten italialaiset, ranskalaiset etc. etc…?
Uskalsin laittaa korkokengät kaupungille, vaikka tiesin
käveleväni tänään paljon ja nyt kenkäni väsyneiden jalkojen kuorina lepäävät
tuolilla janoten lepoa. Olen nainen ja haluan näyttää sen. Korot ovat kauneutta
ja rakastan itse katsoa sekä kauniita miehiä että naisia. Kaikki kauneus vain
sattuu niin pirusti ja siksi lepo on tervetullutta meidän jokaisen elämään
vastapainoksi elämän huonommasta puolesta. Suomessa on kuitenkin hyväksyttävä
fakta, ettei monikaan uskalla pukeutua ja kauneutta näkee rumuutta vähemmän suomalaisten
heikon itsetunnon, kovan sotahistorian aikaansaannoksena. Kuitenkin nykyajan
nuoriso on onneksi jo päässyt hivenen helpommalla ja nämä onnelliset
nuorukaiset osaavat jo pukeutua väreihin, kuunnellen teknologian
aikaansaannoksena musiikkia korvillaan, saaden rytmiä kävelyyn, tosin harvan
perse vieläkään heiluu kuten esim. latinomaissa. Teemme tuloa väreille,
rytmille, evoluutiolle. Pari sukupolvea, useampi älykäs terapeutti ja värit
saavat loistaa meissä, rytmit rytmittää kävelytyyliämme, vakaus persoonissamme
luoden täydellisen värien sinfonian.
Haluatko diagnoosin vai dialyysin?
Itse sain onnekseni molemmat syntymäni johdosta. Olen
yrittänyt selättää sekä dialyysini, siis muuttaa historiaani vanhemmiltani
saatuna ilmaisjakeluna. Yritin jo lapsena taistella luonnon lakeja vastaan, ja lupasin itselleni, etten koskaan tulisi
vanhempieni kaltaiseksi. Tämä oli hyvin vaikeata toteuttaa ja ehkä myös liikaa
vaadittu itseltä. En kuitenkaan vaihtaisi yhtään paskakoria naapurin
roskikseen, vaan yritän sinnitellä tässä elämässä tehden sekä läheisilleni että
itselleni parempaa huomista. Kaikessa vihassa ja rakkaudessa yritän elää
noitten tunteitten harmoniassa saaden uutena lahjana mitä ihmeellisimpiä
diagnooseja rakkaalta psykologiltani. Rakastan jo diagnoosejani, sillä jokainen
psykologini kertomus minusta, saa minut itkemään. Vieläkin tunnen juureni niin
hauraat ja vieläkin olen ylpeä juuristani, vaikka välillä vihaankin niitä.
Joskus salaa toivon dialyysia, mutta sitten tulen järkiini ja yritän tulla
näillä rahkeilla toimeen. Olen diagnoosi ja rakastan sitä.
Intohimo
Nykyaikana kuulen monen miettivän asiaa, ja kyselevän miksei
kukaan enää sävellä, sanoita, rakenna, suunnittele jotain mahtavaa kuten
esi-isämme tekivät. Otetaan esimerkkinä vaikkapa Mozart, Gaudi, Sibelius tai
vaikkapa Puupää. Nämä kaikki ovat olleet aikansa neroja, mutta heillä on myös
yhteinen piirre. Olen kehitellyt teoriaa intohimosta ja sen synnyttämästä
voimasta. Uskon ihmisten tekevän työnsä hyvin kun heillä on tarpeellinen määrä
tuskaa. Uskon tuskan määrittelevän meidän intohimoamme elämään ja sen tuovan
myös meihin ylimääräistä voimaa, jota tarvitsemme elämässä selviytyäksemme.
Onko nyky-yhteiskuntamme suurin kirous sittenkin helppous? Nykyajan lapset
pääsevät liian helpolla elämästä ja tuskaa ei tule riittävästi, jotta he
osaisivat tehdä kulttuuriimme uusia innovaatioita. Onko mahdollista, että juuri
tuska on kehittävä voimavaramme? Tulisiko meidän vain ymmärtää
kaltoinkohtelevia ihmisiä, ja kenties rajoittaa heidän demokraattisia oikeuksia
yhteiskunnassamme? Mitä meille tapahtuu, kun tuska on hävitetty meistä? Kaikki
mielisairautemme on poistettu ja jäljelle jää vain joukko onnellisia lapsia,
joista jokainen saa kukkia vapaana ja joista jokainen saa muodostaa arvoisensa
elämän. Minua pelottaa ja samanaikaisesti odotan päivää, jolloin kaikki
mielenterveysongelmamme on parannettu ja päivää jolloin syöpämmekään ei enää
horjuta psykofyysistä kokonaisuuttamme.
Onko mahdollista, että sodimme sittenkin itseämme vastaan emmekä uskalla
näyttää itseämme maailmalle sellaisena kuin olemme? Tulisiko meidän vain
uskaltaa olla omia itsejämme ja maalata pirumme, demonimme, painajaisemme,
kaikki pahuus sävellyksiin, sanoituksiin, rakennusarkkitehtuuriin, siis käyttää
häviävä luonnonvara rakentavasti. Aiemmin mainitsemani nerot ovat kaikki
kärsineet tavatonta vääryyttä ja osanneet laittaa tuskansa rakentavaan
formaattiin. Tuska heijastuu Gaudin, Sibeliuksen, Mozartin ja monen muun
taitavan ihmisen persoonasta ja teoksista. Minä uskon, että tuskasta voi
muuttua joksikin hyväksi ja se voi aidosti rakentaa meitä. Meidän on annettava
mahdollisuus tuskamme elolle ja lopettaa itsemme häpeäminen. Siis jokainen joka
tuntee olevansa uhri, toisen kaltoin kohdeltu, tulisi miettiä rakentavia
keinoja sen poistolle. Meidän tulisi vain uskaltaa olla omia itseämme ja
uskaltaa myös luoda negatiivisille tunteille rakentavia paikkoja. Siis olkaa ja uskaltakaa olla omanlaisia ja
kukkikaa vapaana ihan niin kuin demokraattinen yhteiskuntamme antaa meille
vapautta tehtävän toteuttamiselle. Muistetaan kuitenkin tätä tehtävää suorittaessa
raamatun kultaisia oppeja, eli tehdään toiselle sitä mitä toivoisimme heidän
tekevän meille. Raamattu on paljon rakastettu ja vihattu kirja, mutta uskoisin
kuitenkin kaikesta huolimatta sen luovan meille moraalin ja eettiset säännöt
joista kenenkään ei tulisi horjua. Meidän on parempi olla kun teemme muillekin
kauniin paikan elää. Olemme jokainen kauniita kukkia ja saamme elää ja
suorittaa kukan elämää parhaiten kun kunnioitamme naapurikukkia ja annamme
täten vallan jokaiselle kukalle jo juurista lähtien olla omanlaisensa. Värimme,
lehtemme, juuremme, ajatuksemme, tuoksumme, rakenteemme, särömme, välillä
nuutumisemme, välillä raikkautemme. Meidän tulisi vain rakastaa tätä kaikkea ja
luoda harmoninen näkökulma asioitten tarkasteluun. Uskon itse, että omien
arvojensa kanssa harmoniassa eläminen antaa jokaiselle meille vapauden kukkia
vapaana ja kauniina ja aina kun myrsky tulee, tunnemme juuriemme asettamat
vastineet, juurien merkityksen. Saamme
taas uutta voimaa suorittaa tehtävää ja näin taas uusi kukka puhkeaa tilallemme
meidän itsemme sammuessa. Emmehän kuitenkaan täysin sammu edes kuoltuamme vaan
lapsemme suorittavat tehtävää meidän juurten, osittain geenejemme sanellessa
heidän mahdolisuuksiaan. Kukitaan jokainen oman värisenä, oman tuoksuisena, omilla
juurilla, omilla mahdollisuuksilla, omilla haasteilla, omilla säröillä. On aika
hyväksyä epätäydellisyytemme ja antaa säroillekin kultainen mahdollisuus eloon.
Synnyinkö sittenkin basistiksi?
Onko väärin olettaa olevansa viisas? Saako tyhmä paljastaa
tyhmyytensä vai pitääkö esittää viisasta? Voiko basisti vaihtaa soitintaan
saksofoniin vai pitääkö langeta rooliinsa ja nöyränä ottaa vastaan kohtalonsa?
Voiko sopraano kehittyä bassona tai basso kehittyä sopraanoksi? Olisiko
maailmassa asiat paremmin kun evoluutio seuraisi ihmisen kuoren sisäisessä
lihaksessa nimeltä aivo? Saako basistina samat oikeudet kuin flyygelin
pimputtajana vai pitääkö tyytyä taas kerran tyhmän rooliin? Olemmeko sittenkin
kaikki vain basisteja syntyessämme ja itsetuntomme/rahkeemme sanelevat
evoluutiomme/yhteiskunnallisen kehittymisemme mahdollisuudet? Kenen vanhemmilla
on rahaa ostaa basisti tyttärelleen flyygeli ja kuka rohkenee vanhempana ostaa
pianisti tyttärelleen basson? Onko viisaus ”vain
siisas tietää olevansa tyhmä” vain sittenkin illuusiota, jotta ns. viisaat
säilyisivät nöyrinä? Eikö realiteetteja saa myöntää ääneen? Näinhän basisti
kertoo soittavansa bassoa samoin kuin pianisti kertoo soittavansa pianoa. Kumpi
noista kahdesta on ylpeämpi? Kumpi viisaampi? Kumpi ympäristön aikaansaannos?
Kumpi vähempiosainen? Kumpi enemmän ahne? Ehkä nöyryys on sittenkin viisautta
ja tyhmyyttä ahneus. Kai realiteettien hyväksyminen kuitenkin olisi sitä
perimmäistä viisautta kuitenkin tiedostaen omat heikkoutensa siis tyhmyyden.
Yksin kaikessa kauneudessa
Olen maailman yksinäisin ihminen, jäljellä vain muutama
toveri, jonka kanssa aivoni eivät stimuloidu edes sateella. Katson ihanaa
maisemaa ikkunastani ajatellen maailman kauneutta kaikessa rumuudessaan. Olenko
ainoa jolla on näin yksinäinen olo? Olenko ainoa, joka näkee sateenkin
kauneutena päällä maan? Voimmeko suomalaisina nauttia sateista ulkomaalaisten
tavoin? Kulminoituuko kapea-alainen ajattelumme juuri sateessa? Valitammeko
liian helposti? Voimmeko olla ja elää vain tässä hetkessä, sen ollen juuri niin
kaunista kaikessa rumuudessaan. Millainen maailmamme olisi jos kaikki olisi vain
kaunista? Onko ruma sittenkin vain osa kauneuttamme? Voimmeko vain rakastaa
itseämme, siis yksinäisyyttä kaikessa epätäydellisyydessämme? Olemmeko kaikki
vain kauniita kaikessa rumuudessamme? Voimmeko rohjeta olemaan vain yksin
kaikessa säässä ja löytää täten sisäinen kauneutemme, rauha. Mitä rauha onkin
sitten, kaikkea kauneutta ja rumuutta balanssissako? Olen niin yksin ja välillä
haluaisin vain vaihtaa sanaa jonkun kanssa. Tunnen välillä yksinäisyyden
riistävän minua ja koen olevani ainoa kovan onnen sankari. Voisinko vain löytää
yhden samoin ajattelevan sielun? Miksi pelkään itseäni niin paljon? Miksi olen
tänne tullut? Tuleeko minusta yhtään mitään, jota voisin arvostaa niinkin
paljon, etten pelkäisi enää yksinäisyyttä. Miksi olen niin vaurioitunut? Miksi
haen koko ajan lohdutusta muista?
Olemme kaikki kauneutta päällä maan kaikissa säissä niin
sateessa kuin aurinkoisessa säässä. Olemme aurinkoja, kuita, tähtiä, sateita,
planeettoja, värejä, tunteita, välillä yksin, välillä joukossa, mutta aina
yksin kaikessa kauneudessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)