lauantai 30. kesäkuuta 2012

Asennevika

Kuinka voi muuttaa opittuja asenteita? Suomessa valtaa alalla kuin alalla asennevika, joka on yleensä peritty vanhemmilta. Meille tuttuja asennevirheitä on jossittelu: jos olisin tehnyt niin, niin olisin voinut tulla siksi jne. jne. Lista on loputon ja kuulen konditionaaleja liikaa oli sitten kyseessä lentopalloilijat, käsityöläiset tai perussuomalaisten ääliöt.

Vain tietoisuus omasta potentiaalista ja sen hyväksyminen voi tuottaa arvokasta työtä ja oma asenne kohenee kaiken tiedostamisesta ja hyväksymisestä. On hyväksyttävä omat vahvuudet ja elettävä myös heikkouksien kanssa, jotta kehitys säilyy ja vahvuudet kehittyvät ja heikkoudet toivottavasti heikkenee. Toki moni suomalainen näkee myös vaihtoehtona vahvistaa heikkouksiaan kadehtimalla niitä jotka osaa, kuten Stubb ja Katainen esimerkiksi.Nuo kaksi kaveria ovat esimerkillisä suomalaisia ja itse yritän rakentaen tehdä omaa huomista pitäen Stubin omana roolimallina. Sikäli, mikäli teen/saan joskus omia lapsia (toki miehenkin tarvitsen tähän hankkeeseen:)) haluan antaa lapsilleni voittaja-asenteen. Kaikkeen mihin naapuri pystyy, pystyy myös itse kovalla työllä. Henkistä pääomaa ei voi mitata ja se on kaikilla erilainen, tosin on vanhempien vastuu peilata omia arvoja ja asenteita lapsiinsa. Itse olen aloittanut paljon uusia, mileihyvää tuottavia harrastuksia kuten salsa, lentopallo ja huonon ergonomian paikkaamiseksi kuntosalin. Talvella aloitan todennäköisesti myös laskettelun, josta myös haaveilin lapsena, mutta köyhän perheen tyttärenä en saanut, isän juodessa rahat näihin mahdollisuuksiin. Koskaan ei ole liian myöhäistä ja aikuisena voi itse valita mihin käyttää rahansa. Vaikka vanhempani eivät harrastaneet mitään, ei se tarkoita etteikö itse voisi tehdä paremmin. Olen myös saanut heikot rakenteet ja lähtökohdat kasvaa hyvä itsetuntoiseksi, tasapainoiseksi, vahva asenteiseksi, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa itseään uusiksi. Oikeat harrastukset ja onnistumisen kokemukset vahvistavat minäkuvaa ja voittaja-asenne lähenee omaa minäkuvaa kohti. Kaikki olemme voittajia omissa lajeissa ja kun asenne on kohdillaan, niin itsetunto kohenee ja voidaan todeta, että asenne on kohdillaan. Oma asenne + harrastukset + ympäristö = voittaja.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Group of loneliness




Again I thought I could fight against the loneliness by going to a group of people whose values and basic mentality is different from mine. Again I was a part of group and simultaneously the fact of me being alone just strengthened.  Hopelessly I am seeking myself from people, who does not stimulate me, so that I could celebrate myself as a student. I am in a group of people where I feel myself more lonely as being totally alone. I feel significantly better when being totally alone, when I don’t need to pay attention to other so called less fortuned, so called stupid. I don’t need to explain my anxiety of life, my roots, the accomplishments of environment, myself. My anxiety grows in a group of people who are vain, since I carry the responsibility of others and am too tired to get wasted with alcohol like the other close ones. For this reason I carry my luggage alone.
I am happy to write alone, share my thoughts by writing and simultaneously hoping that someone would read my thoughts and moreover would response to my thoughts. I am beautiful alone and ugly in a group of loneliness. Thus I am alone in this loneliness; I know this is a better way to continue the path of loneliness. 

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Individualismi versus kollektivismi



Miten yksilöllinen siis individualistinen ajattelumme vaurioittaa länsimaalaista yhteisöämme? Kuinka voisimme reflektoida kollektiivisia arvoja yksilölliseen melkeinpä narsistiseen ajatteluumme? Onko kollektiivisuus melkein turhankin idealistista vai voisimmeko sittenkin heijastaa yhteisöllisiä arvoja ja silti säilyttää arvokkaan yhteisömme?

Koin vielä noin vuosi sitten ettei minulla ole oikeutta kokea masennusta, sillä minulle oli annettu niin paljon. Siis olin syntynyt tähän maailman onnellisimpaan maahan ja saanut ”ilmaisen” länsimaalaisen koulutuksen kuitenkin silti tehnyt kaiken yksin. Olisinko sittenkin viisaampi saadessani elää yhteisössä, jossa asiat tehdään yhdessä ja elämästä nautitaan ja opitaan kaiken yhteisön rikkaudessa?

Vaikka tieto lisääkin tuskaa, olisimme todennäköisemmin älykkäämpiä saadessamme oppia naapurilta uusia kommerverkkejä? Emmehän koskaan voi tietää liikaa, emmekä koskaan ole valmiita tiedon tai taidon suhteen. Aina on varaa uuden oppimiselle ja ns. köyhien maiden lapsissa ja aikuisissa asuu paljon meille länsimaalaisille opittavia viisauksia. Yksi näistä olisi hetkessä eläminen, sillä se on hyvin viisas ja jalo taito. Lopetetaan huomisen haluaminen ja opetellaan arvostamaan tätä hetkeä, sillä eilistä emme voi muuttaa emmekä vaikuttaa siihen, huomista emme tiedä tosin siihen voimme osittain vaikuttaa tämän hetken päätöksillämme, mutta tämä on hetki jota elämme, joten eletään tässä ja nyt!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Self esteem versus career



What is the significance of our self-esteem when making career decisions? I have met many multitalents who are struggling in a low pay positions just to keep the western standard of living, the chains of technology and money have created. Is it possible that we are on our way to happiness by desiring more money, power, technology?

I was observing some time ago the youngsters in a local pizzeria while having pizza with some friends. These technological chains were too obvious to my eyes and cached my attention rapidly. While waiting their orders, youngsters were observing neighbor tables and simultaneously touching nervously their multimedia self phones, which carry many possibilities that technology brovides: Facebook, e-mail, SMS... Is it possible that we would be better off without money and power while standing in a queue of Food Bank and chatting this and that?

The ones, who got the chance to live without heavier obstacles, might have reached the self esteem people talk about.  This can be seen also from our job applications, CV, our history. If we would all get the same opportunities in life to push forward, our society would look totally different. This is pure idealism, impossible, however this is an ideology I want to believe and aim at. Let’s stop staring the neighbor tables and let us do reality of our potential.  Jealousy is not constructive to anyone. When we do with our heart no matter what it is, the end result is always positive and the neighbor tables play no role in further life.  No matter how week our roots are, let us be ourselves. With respect to ourselves and neighbor tables,

Creative Nutcase


lauantai 23. kesäkuuta 2012

Yksin joukossa

Taas kuvittelin voivani selättää yksinäisyyden menemällä joukkoon ihmisten, joiden arvot ja perusmentaliteetti ei soinnu omieni kanssa. Taas kerran olin osa joukkoa ja samanaikaisesti saaden vain vahvistuksen faktalle, että olen yksin. Haen lohduttomana itseäni ihmisistä, jotka eivät stimuloi minua, jotta saisin olla oppilaana. Olen joukossa ihmisten, ollen kuitenkin joukossa yksinäisempi kuin ollen täysin yksin. Voin huomattavasti paremmin kun olen täysin yksin, sillä silloin minun ei tule huomioida ns. vähempiosaisia ns. tyhmempiä. Minun ei tarvitse selitellä ahdistustani elämääni, juuriani, ympäristön aikaansaannoksia, itseäni. Olen yksin joukossa entistä ahdistuneempi, sillä kannan vastuuta lähimmäisistäni enkä jaksa humaltua läheisteni tavoin, vaan jatkan yksin oloa yksin.

Olen onnellinen saadessani kirjoittaa yksin, jakaa ajatuksiani kirjoittamalla ja samalla toivon, että joku lukisi ajatuksiani ja vastaisi kenties kirjoituksiini joskus. Olen kaunis kaikessa yksinäisyydessäni ja ruma joukossa yksinäisessä. Vaikka olen yksin yksinäisyydessä, tiedän näin on parempi.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Itsetunto versus ammatti

Kuinka ratkaisevassa asemassa itsetuntomme on ammatinvalinnassamme? Olen tavannut monta multitalenttia, jotka sinnittelevät huonopalkkaisissa myyntitöissä pitääkseen vain länsimaalaisessa kulttuurissa vaadittavan elintason, rahan ja teknologian saavuttamat kahleet. Olemmeko vain sittenkin oman onnemme tiellä vaatiessamme enemmän ja enemmän rahaa, valtaa, teknologiaa?

Kävin pari päivää sitten kavereitten kanssa pizzalla ja huomasin taas helvetilliset kahleet joita lähipöydissä istuvat kantoivat harteillaan. Ihmiset odottivat ahdistuneina tilaamiaan annoksia, pojat pälyilivät sivupöytiin hiplaten kännyköitään, joita siivittää monet teknologian mahdollisuudet; facebook, e-mail, SMS...Voisimmeko vain paremmin ollessamme ilman rahaa ja valtaa seisoen ruokapankin jonoissa jutellen sitä ja tätä?

Ne jotka saivat kukkia puhtaina saavuttivat ehkä tämän paljon puhutun itsetunnon, joka on myös aistittavissa työpaikkahakemuksistamme, CV:stämme, historiastamme. Jos jokainen saisimme samat mahdollisuudet ponnistaa elämässä eteenpäin, niin yhteiskuntamme olisi vallan erinäköinen. Tämä puhdasta idealismia, mahdotonta, mutta tähän ideologiaan haluan uskoa ja tähdätä. Lopetetaan sivupöytiin tähyily ja tehdään omista potentiaaleistamme oman näköistä elämää. Kateus ei rakenna omaa eikä toisen elämää. Kun tehdään sydämellämme mitä tahansa rakentavaa, niin ei voi eksyä sivupöytiin kurkottelemaan. Vaikka rakenteemme olisivat kuinka heikot tahansa, niin uskalletaan olla omia itsejämme.
Naapuripöytiä ja itseäni kunnioittaen,

Luova Hullu

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Liikunta huumeena



Kuinka tärkeää on doupata aivojaan liikkuen. Joku vetää purkista, toinen juoksee pakkasella hampaat irvessä, toinen makaa masentuneena sohvalla vetäen suklaata masennukseensa. Kaikki nämä sallittuja, laillisia keinoja välittää endorfiineja aivoihin, teihin tuntemattomiin, haluten hyvää oloa, vapautta, tuntematonta. Jokainen tyylillään, mutta kehottaisin kuitenkin meitä jokaista liikkumaan kukin omalla tyylillään, omalla lajillaan, tuntien ja saaden vapautusta ja mielihyvää omien aivojen omilla endorfiineilla.
Liikunta on hyvin tärkeää meille jokaiselle ja saa minut tuntemaan hymyä huulillain. Joku jumppaa, toinen juoksee tai tanssii, tai pelaa vaikkapa jalkapalloa vapauttaen hyvin tärkeitä aivojen välittäjäaineita. Oli status mikä hyvänsä, esimies tai mielenterveyskuntoutuja, olisi hyvin tärkeää muistaa huoltaa omaa kehoa ja mieltä liikunnan avulla. Liikunta on mitä parhain ja edullisin huumausaine ja suosittelen sitä lämpimästi meille kaikille. Tehdään liikunnasta yhdessä mitä ihanin addiktio ja tullaan yhdessä liikunnan avulla addiktoituneiksi narkomaaneiksi. Olemme jokainen tavallamme narkomaaneja ja liikunnan addiktion tulisi tulla yhteiskuntamme hienoimmaksi ja suosituimmaksi addiktioksi. Liikkuen huumatuksi ja liikunta huumeeksi, kiitos!

Kulttuurisidonnaisuudet musiikkivalinnoissamme




Kuinka musiikkivalintamme reflektoivat luonnettamme? Kuinka paljon geeniperimämme vaikuttaa musikaalisuuteemme? Kuinka paljon ympäristömme turmelee meitä ja aikaansaa heavyangstia meissä? Moniko rohkenee lähteä kokeilemaan uusia säveliä, sanoja, nuotteja, instrumentteja, kulttuureja, kieliä, ihmisiä?
Itse olen köyhän, mielenvikaisen, lahjakkaan perheen tytär. Tuo funktio kaikessa epätäydellisyydessään,  on luonut laajan potentiaalin sekä musikaalisuuteeni että musiikkimakuuni. Olisin köyhä valitessani vain metallin ja rockin elämääni ja välillä kuuntelen mitä ihmeellisimpiä rytkytyksiä turhien julkkisten luomisina. Nuo helpolla päässeet ihmiset tekevät harvemmin musiikkia, joka stimuloi aivotoimintaani Mozartin tavoin. Kuitenkin kaikki musiikki samoin kuin ihmisetkin ovat tarpeen yhteiskuntamme kehitykselle ja olen onnellinen saadessani kuulla kaikenlaista musiikkia. Rytmi asuu sielussani, siis sydämessäni ja lantioni liikkuvat kaikissa rytmeissä niin metallissa kuin auringossa. Uskallan kuitenkin väittää, että koskettavin, sieluani ruokkiva musiikki on tuskan aikaansaamaa, ei niinkään teoriaälyjen, vaan aitojen, paljon pahuutta kokeneiden ns. katu-uskottavien aikaansaamaa. Kohti uusia rytmejä, kohti uusia haasteita, kohti uutta, kohti itseä, kohti peiliä, kohti naapuria, kohti musiikkia. Haasta itseäsi ja opi muistakin kulttuureista. Laaja-alainen musiikki lisää perspektiiviä elämään ja luo ymmärrystä maailmaan.
Ihmiset jotka voivat hyvin tekevät erilaista musiikkia kuin huonovointiset. Molemmat kuitenkin rikkautta meille kaikille Ja molemmista voi oppia paljon kunhan uskaltaa kuunnella avoimin mielin. Ole avoin kaikelle ja ole oma itsesi uskaltaen kuitenkin haastaa itsesi uusiin haasteisiin. Musiikki on köyhänkin rikkaus ja teknologia luo siitä mahdollisuuden myös meille tyhjätaskuille. Lataan musiikkia laittomasti, olen siis kriminaali, mutta so fucking what? Elämässä on suurempiakin syntejä. Just live with it and stop fighting against  the facts!

Värien sinfoniaa



Kävelin tänään torilla aiheuttaen hämmennystä kantamillani väreillä somistetuissa halvoissa vaatteissa. Mitä värit heijastavat persoonistamme siis perseistämme (tajusin perseemme heijastavan persoonaamme ollessani humalassa joku aika sitten)?
Asukokonaisuuteni oli oranssit, tiukat housut heijastaen latinoperseeni. Musta tiukka paita peittäen ja suojaten tuulen aiheuttamaa viileyttä pitkässä selässäni. Musta on myös syvällinen, elegantti, tyylikäs, maastoutumis-väri.  Mustaa kompensoiden kelta/oranssi ja ripaus mustaa ja valkeata heijastava kevyt, sifonkinen huivi. Tämä oranssin ja keltaisen väritys aiheuttaa hämminkiä suomalaisissa, sillä perusmentaliteettimme koostuu melankoliallaan harmaasta, mustasta ja maaston vihreistä ”väreistä”. Olen itse iloinen, humoristinen persoona isolla perseellä varustettuna.
Ihmiset ovat kokoontuneet nauttimaan kahvia terassille ja heitä värittää nuo aiemmin mainitsemani kulttuurisidonnaiset värit. Kuka uskaltaa erottua? Kuka uskaltaa näyttää oikean perseensä vaatteillaan ja niiden väreillä? Kenen perse on suurin? Mikä on tehnyt perseestä suuren? Monenko perse on pelkästä geeniperimästä johtuen suuri? Monenko perse kulttuurisidosten siis huonojen lähtökohtien aikaansaannos? Moniko suurentaa persettään syöden masennukseensa siis lohtusyö? Moniko vain osaa nauttia elämästä ja syödä ruokaa nautintona kuten italialaiset, ranskalaiset etc. etc…?
Uskalsin laittaa korkokengät kaupungille, vaikka tiesin käveleväni tänään paljon ja nyt kenkäni väsyneiden jalkojen kuorina lepäävät tuolilla janoten lepoa. Olen nainen ja haluan näyttää sen. Korot ovat kauneutta ja rakastan itse katsoa sekä kauniita miehiä että naisia. Kaikki kauneus vain sattuu niin pirusti ja siksi lepo on tervetullutta meidän jokaisen elämään vastapainoksi elämän huonommasta puolesta. Suomessa on kuitenkin hyväksyttävä fakta, ettei monikaan uskalla pukeutua ja kauneutta näkee rumuutta vähemmän suomalaisten heikon itsetunnon, kovan sotahistorian aikaansaannoksena. Kuitenkin nykyajan nuoriso on onneksi jo päässyt hivenen helpommalla ja nämä onnelliset nuorukaiset osaavat jo pukeutua väreihin, kuunnellen teknologian aikaansaannoksena musiikkia korvillaan, saaden rytmiä kävelyyn, tosin harvan perse vieläkään heiluu kuten esim. latinomaissa. Teemme tuloa väreille, rytmille, evoluutiolle. Pari sukupolvea, useampi älykäs terapeutti ja värit saavat loistaa meissä, rytmit rytmittää kävelytyyliämme, vakaus persoonissamme luoden täydellisen värien sinfonian.

Haluatko diagnoosin vai dialyysin?



Itse sain onnekseni molemmat syntymäni johdosta. Olen yrittänyt selättää sekä dialyysini, siis muuttaa historiaani vanhemmiltani saatuna ilmaisjakeluna. Yritin jo lapsena taistella luonnon lakeja vastaan,  ja lupasin itselleni, etten koskaan tulisi vanhempieni kaltaiseksi. Tämä oli hyvin vaikeata toteuttaa ja ehkä myös liikaa vaadittu itseltä. En kuitenkaan vaihtaisi yhtään paskakoria naapurin roskikseen, vaan yritän sinnitellä tässä elämässä tehden sekä läheisilleni että itselleni parempaa huomista. Kaikessa vihassa ja rakkaudessa yritän elää noitten tunteitten harmoniassa saaden uutena lahjana mitä ihmeellisimpiä diagnooseja rakkaalta psykologiltani. Rakastan jo diagnoosejani, sillä jokainen psykologini kertomus minusta, saa minut itkemään. Vieläkin tunnen juureni niin hauraat ja vieläkin olen ylpeä juuristani, vaikka välillä vihaankin niitä. Joskus salaa toivon dialyysia, mutta sitten tulen järkiini ja yritän tulla näillä rahkeilla toimeen. Olen diagnoosi ja rakastan sitä.

Intohimo




Nykyaikana kuulen monen miettivän asiaa, ja kyselevän miksei kukaan enää sävellä, sanoita, rakenna, suunnittele jotain mahtavaa kuten esi-isämme tekivät. Otetaan esimerkkinä vaikkapa Mozart, Gaudi, Sibelius tai vaikkapa Puupää. Nämä kaikki ovat olleet aikansa neroja, mutta heillä on myös yhteinen piirre. Olen kehitellyt teoriaa intohimosta ja sen synnyttämästä voimasta. Uskon ihmisten tekevän työnsä hyvin kun heillä on tarpeellinen määrä tuskaa. Uskon tuskan määrittelevän meidän intohimoamme elämään ja sen tuovan myös meihin ylimääräistä voimaa, jota tarvitsemme elämässä selviytyäksemme. Onko nyky-yhteiskuntamme suurin kirous sittenkin helppous? Nykyajan lapset pääsevät liian helpolla elämästä ja tuskaa ei tule riittävästi, jotta he osaisivat tehdä kulttuuriimme uusia innovaatioita. Onko mahdollista, että juuri tuska on kehittävä voimavaramme? Tulisiko meidän vain ymmärtää kaltoinkohtelevia ihmisiä, ja kenties rajoittaa heidän demokraattisia oikeuksia yhteiskunnassamme? Mitä meille tapahtuu, kun tuska on hävitetty meistä? Kaikki mielisairautemme on poistettu ja jäljelle jää vain joukko onnellisia lapsia, joista jokainen saa kukkia vapaana ja joista jokainen saa muodostaa arvoisensa elämän. Minua pelottaa ja samanaikaisesti odotan päivää, jolloin kaikki mielenterveysongelmamme on parannettu ja päivää jolloin syöpämmekään ei enää horjuta psykofyysistä kokonaisuuttamme.  Onko mahdollista, että sodimme sittenkin itseämme vastaan emmekä uskalla näyttää itseämme maailmalle sellaisena kuin olemme? Tulisiko meidän vain uskaltaa olla omia itsejämme ja maalata pirumme, demonimme, painajaisemme, kaikki pahuus sävellyksiin, sanoituksiin, rakennusarkkitehtuuriin, siis käyttää häviävä luonnonvara rakentavasti. Aiemmin mainitsemani nerot ovat kaikki kärsineet tavatonta vääryyttä ja osanneet laittaa tuskansa rakentavaan formaattiin. Tuska heijastuu Gaudin, Sibeliuksen, Mozartin ja monen muun taitavan ihmisen persoonasta ja teoksista. Minä uskon, että tuskasta voi muuttua joksikin hyväksi ja se voi aidosti rakentaa meitä. Meidän on annettava mahdollisuus tuskamme elolle ja lopettaa itsemme häpeäminen. Siis jokainen joka tuntee olevansa uhri, toisen kaltoin kohdeltu, tulisi miettiä rakentavia keinoja sen poistolle. Meidän tulisi vain uskaltaa olla omia itseämme ja uskaltaa myös luoda negatiivisille tunteille rakentavia paikkoja.  Siis olkaa ja uskaltakaa olla omanlaisia ja kukkikaa vapaana ihan niin kuin demokraattinen yhteiskuntamme antaa meille vapautta tehtävän toteuttamiselle. Muistetaan kuitenkin tätä tehtävää suorittaessa raamatun kultaisia oppeja, eli tehdään toiselle sitä mitä toivoisimme heidän tekevän meille. Raamattu on paljon rakastettu ja vihattu kirja, mutta uskoisin kuitenkin kaikesta huolimatta sen luovan meille moraalin ja eettiset säännöt joista kenenkään ei tulisi horjua. Meidän on parempi olla kun teemme muillekin kauniin paikan elää. Olemme jokainen kauniita kukkia ja saamme elää ja suorittaa kukan elämää parhaiten kun kunnioitamme naapurikukkia ja annamme täten vallan jokaiselle kukalle jo juurista lähtien olla omanlaisensa. Värimme, lehtemme, juuremme, ajatuksemme, tuoksumme, rakenteemme, särömme, välillä nuutumisemme, välillä raikkautemme. Meidän tulisi vain rakastaa tätä kaikkea ja luoda harmoninen näkökulma asioitten tarkasteluun. Uskon itse, että omien arvojensa kanssa harmoniassa eläminen antaa jokaiselle meille vapauden kukkia vapaana ja kauniina ja aina kun myrsky tulee, tunnemme juuriemme asettamat vastineet, juurien merkityksen.  Saamme taas uutta voimaa suorittaa tehtävää ja näin taas uusi kukka puhkeaa tilallemme meidän itsemme sammuessa. Emmehän kuitenkaan täysin sammu edes kuoltuamme vaan lapsemme suorittavat tehtävää meidän juurten, osittain geenejemme sanellessa heidän mahdolisuuksiaan. Kukitaan jokainen oman värisenä, oman tuoksuisena, omilla juurilla, omilla mahdollisuuksilla, omilla haasteilla, omilla säröillä. On aika hyväksyä epätäydellisyytemme ja antaa säroillekin kultainen mahdollisuus eloon.  



Synnyinkö sittenkin basistiksi?


Onko väärin olettaa olevansa viisas? Saako tyhmä paljastaa tyhmyytensä vai pitääkö esittää viisasta? Voiko basisti vaihtaa soitintaan saksofoniin vai pitääkö langeta rooliinsa ja nöyränä ottaa vastaan kohtalonsa? Voiko sopraano kehittyä bassona tai basso kehittyä sopraanoksi? Olisiko maailmassa asiat paremmin kun evoluutio seuraisi ihmisen kuoren sisäisessä lihaksessa nimeltä aivo? Saako basistina samat oikeudet kuin flyygelin pimputtajana vai pitääkö tyytyä taas kerran tyhmän rooliin? Olemmeko sittenkin kaikki vain basisteja syntyessämme ja itsetuntomme/rahkeemme sanelevat evoluutiomme/yhteiskunnallisen kehittymisemme mahdollisuudet? Kenen vanhemmilla on rahaa ostaa basisti tyttärelleen flyygeli ja kuka rohkenee vanhempana ostaa pianisti tyttärelleen basson? Onko viisaus ”vain siisas tietää olevansa tyhmä” vain sittenkin illuusiota, jotta ns. viisaat säilyisivät nöyrinä? Eikö realiteetteja saa myöntää ääneen? Näinhän basisti kertoo soittavansa bassoa samoin kuin pianisti kertoo soittavansa pianoa. Kumpi noista kahdesta on ylpeämpi? Kumpi viisaampi? Kumpi ympäristön aikaansaannos? Kumpi vähempiosainen? Kumpi enemmän ahne? Ehkä nöyryys on sittenkin viisautta ja tyhmyyttä ahneus. Kai realiteettien hyväksyminen kuitenkin olisi sitä perimmäistä viisautta kuitenkin tiedostaen omat heikkoutensa siis tyhmyyden.

Yksin kaikessa kauneudessa



Olen maailman yksinäisin ihminen, jäljellä vain muutama toveri, jonka kanssa aivoni eivät stimuloidu edes sateella. Katson ihanaa maisemaa ikkunastani ajatellen maailman kauneutta kaikessa rumuudessaan. Olenko ainoa jolla on näin yksinäinen olo? Olenko ainoa, joka näkee sateenkin kauneutena päällä maan? Voimmeko suomalaisina nauttia sateista ulkomaalaisten tavoin? Kulminoituuko kapea-alainen ajattelumme juuri sateessa? Valitammeko liian helposti? Voimmeko olla ja elää vain tässä hetkessä, sen ollen juuri niin kaunista kaikessa rumuudessaan. Millainen maailmamme olisi jos kaikki olisi vain kaunista? Onko ruma sittenkin vain osa kauneuttamme? Voimmeko vain rakastaa itseämme, siis yksinäisyyttä kaikessa epätäydellisyydessämme? Olemmeko kaikki vain kauniita kaikessa rumuudessamme? Voimmeko rohjeta olemaan vain yksin kaikessa säässä ja löytää täten sisäinen kauneutemme, rauha. Mitä rauha onkin sitten, kaikkea kauneutta ja rumuutta balanssissako? Olen niin yksin ja välillä haluaisin vain vaihtaa sanaa jonkun kanssa. Tunnen välillä yksinäisyyden riistävän minua ja koen olevani ainoa kovan onnen sankari. Voisinko vain löytää yhden samoin ajattelevan sielun? Miksi pelkään itseäni niin paljon? Miksi olen tänne tullut? Tuleeko minusta yhtään mitään, jota voisin arvostaa niinkin paljon, etten pelkäisi enää yksinäisyyttä. Miksi olen niin vaurioitunut? Miksi haen koko ajan lohdutusta muista?
Olemme kaikki kauneutta päällä maan kaikissa säissä niin sateessa kuin aurinkoisessa säässä. Olemme aurinkoja, kuita, tähtiä, sateita, planeettoja, värejä, tunteita, välillä yksin, välillä joukossa, mutta aina yksin kaikessa kauneudessa.