tiistai 31. heinäkuuta 2012

Haluaminen=tuska



Miksi ihmiset vaan haluavat lisää ja lisää? Milloin meille länsimaalaisille riittää? Milloin tiedostamme, että haluaminen on kehityksemme tiellä? Milloin rohkenemme olla tarpeeksi? Milloin heitämme kahleemme halusta? Milloin on liikaa? Milloin on tarpeeksi? Milloin on hyvin?
Kuinka paljon kärsimmekään haluamisesta? Kuinka voisimme laittaa ajatuksemme vain tähän hetkeen ja sen ollen niin kaunista ja riittävää? Milloin olemme löytäneet sisäisen rauhan, oli paikka mikä tahansa ja asu mitä rumin? Kuka oikeastaan välittää mille näytämme? Kuka oikeastaan voi sanoa olleensa onnellinen ajaessaan Porschea kauniissa vaatteissa? Onko tämä vain näennäistä totuutta, ihmisen keksimää illuusiota onnellisuudesta?
Milloin sinä olit onnellinen viimeksi aidosti? Muistatko mitä sinulla oli ylläsi ja vaikuttiko tämä asuvalinta osittain onnellisuuteesi? Entä kännykkä kaikkine sovelluksineen? Kuinka paljon asioista, jotka kuvittelemme olevan meille tärkeää, onkin vain kahleita, kolttuja päällämme joita länsimaalainen, ns. hyvinvointi yhteiskuntamme lietsoo yllemme? Kuinka paljon markkina miehet nauravat heikkouksillemme? Moniko rikas on henkisesti köyhä? Moniko valitsee teknologian aidon ihmisen sijasta? Moniko kommunikoi mieluummin teknologian välityksellä sen sijaan, että voisi oppia kasvotusten vastaantulijalta? Miksei ihmiset tiedosta tyhmentyvän teknologian sovellusten kautta? Mille tuntuisi päivä tai viikko ilman kännykkää tai tietokonetta? Paljonko itse kehitämme stressiä itsellemme juuri noilla kahleilla?
On loma-aika ja ihmisten tulisi nauttia siitä juuri ilman teknologiaa, sillä se mahdollistaa ihmisen aidon keskittymisen oleelliseen, eli mahdollistaa ihmisten henkisen ja fyysisen läsnäolon hetkessä muitten ihmisten keskuudessa. Onko tämä edes mahdollista nyky-ihmisten keskuudessa? Iskeekö paniikki jos tietokone ei toimi? Entäs jos puhelin jäi kotiin? Kuinka köyhä oletkaan kahleissasi? Kuinka puhelias ilman teknologiaa? Kuinka paljon sanot kasvotusten? Mitä jätät sanomatta? Kuinka rohkea olet? Kuinka mielenvikainen? Kuinka paljon pelkäät itseäsi? Kuinka paljon olet sinä?
Lopetetaan haluaminen ja eletään päätöstemme kanssa kaikessa demokratiassa ilman että satutamme toisiamme. Eletään yhdessä ja ollaan rohkeita tai ujoja, kunhan vain omia itsejämme. Ilman haluamista voimme olla onnellisia ja haluamalla tätä tiedämme , että emme saavuta onnellisuutta ikinä. Siis jos haluat onnea, niin lopeta haluaminen!

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Miten pelastaa yhteiskuntamme?



Kävin tänään entisellä työpaikallani ja törmäsin matkalla entiseen kolleegaani, joka oli veren peitossa ja naarmuilla juopuneena ilman ketään, joka aidosti välittäisi hänen voinnistaan. Kuinka yhteiskuntamme voikaan olla näin raunioina? Miten ihmiset voivatkaan olla näin yksin ja juopua ja tuhota itseään ilman että kukaan välittää? Miten suomalainen yhteiskunta on mennyt tähän? Missä lähimmäisen rakkaus? Missä oikeat ystävät? Miksi suomalaiset hylkäävät toverinsa, kun heitä eniten kaivataan? Onko länsimainen yhteisömme vain halua toteuttaa itseään ja unohtaa lähimmäinen kun sitä eniten tarvitaan? Kuinka voimme mennä nukkumaan tietäen että toverimme voi huonosti? Miten voimme auttaa huonompiosaisia? Miten voimme tehdä yhteiskunnastamme paremman paikan elää jokaiselle? Kuinka voisimme siirtää lämpöämme toiseen? Kuinka voisimme antaa toivoa paremmasta huomisesta niille jotka sitä tarvitsee? Kuinka voisimme olla jokaiselle yhdenveroinen ilman että pelkäämme vaurioittamatta hienoja vaatteitamme? Kuinka voisimme antaa itsestämme voimaa? Kuinka voisimme luoda lohtua huomiseen? Kuinka voimme auttaa yhteisöämme? Kuinka voisimme muuttaa kylmiä ihmisiä lähemmäksi lämpimiä arvoja? Kuinka saisimme teknologian kahleet pois hartioiltamme? Kuinka voisimme tehdä meistä yhtenäisen kansan? Kuinka voisimme kaikki olla samanarvoisia? Kuinka voisimme tehdä hyvän paikan elää jokaiselle?
Lähetin ollessani vihastuneena lenkillä viestin ystävälleni kysyen kuinka parantaa yhteiskuntamme johon moni hukkuu? Hän vastasi minulle, että viinan poistolla. Tämä sai minut nauramaan, sillä hän on menossa kunnallisvaaliehdokkaaksi ja tätähän ei voisi sanoa ääneen, sillä kaikki äänestäjät kaikkoaisivat. Tosin tämä on osuva neuvo ongelmaamme, sillä alkoholi lietsoo ihmisten huonoa vointia ja lisää sitä kautta kaikkia ongelmia ihminen voi vain pelätä. Mutta viinankieltolaki olisi varmasti suomalaisille mojova ratkaisu, mutta sen toteutus on vaan lähes mahdotonta. Mitä tapahtuisikaan yhteiskunnallemme, jos oikeasti tekisimme viinankieltolain? Kuinka alkoholin poisto vaikuttaa liiketaloudellisesti yhteisössämme? Kuinka yhteisömme voisi ilman viinaa? Moniko jäisi syrjäytymättä ilman alkoholia? Moniko hoitaisi työnsä paremmin ilman alkoholismia? Moniko jaksaisi hoitaa perhettään paremmin? Moniko jaksaisi tukea lähimmäistään? Moniko jättäisi tekemättä rikoksen ilman alkoholin vaikutuksenalaisuutta? Moniko aidosti uskaltaisi elää itseään puhtaimmillaan ilman hermoston tappajaa? Moniko sana jäisi sanomatta? Moniko teko jäisi tekemättä?
En taida löytää vastaista näihin kysymyksiin tämän illan aikana, mutta ehkä alkoholin käyttöä tulisi meidän jokaisen miettiä omalla kohdallaan. Viisaus ”viina on viisasten juoma” ei tule tyhjästä ja ne jotka osaavat käyttää sitä kohtuudella ovat näitä viisaita. Olisin itsekin vähän surullinen jos suomalaisille ei löydetä parempaa ratkaisua kuin viinan poisto markkinoilta, sillä nautin itsekin silloin tällöin viiniä. Kohtuus kaikessa oli sitten ruoka tai juoma kyseessä.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Vaadinko liikaa sittenkin



Olin taas rakkaan ystäväni kera nauttimassa iltaa alkoholin kyydittämänä. Ystäväni katsoi minua hämmentyneenä monien miesten minua samanaikaisesti yrittäen iskeä. Ystäväni tokaisi minulle: Mikset sinä ota miestä itsellesi, sillä heillä on rahaa ja kenties valtaakin. Sinun ei tarvitse enää ikinä opiskella eikä tehdä työtä. Entä jos en itse halua kumpaakaan? Entä jos haluan opiskella lisää tullakseni ehkä älykkäämmäksi? Entä jos haluan opettaa ja sitä kautta tehdä minulle tärkeää työtä? Entä jos en halua elää miehen tai eläimen siivellä? Entä jos tykkään olla itsenäinen nainen? Entä jos tykkään tehdä työtä?
Miksi minun tulisi laittaa itseni asemaan, siis jonkun vaimoksi, joka ei tee mitään ansaitakseen penniäkään vain koska omaan aivot ja kivan kuoren? Miksen saisi olla arvoisessani paikassa tehden työtä ja opiskella lisää aloja, jotka tuntuvat minulle ominaisilta? Onko väärin vaatia itseltään paikkaa omilla rahkeilla tehdystä asemasta yhteiskunnastamme? Onko väärin ajatella naisena? Onko väärin tehdä työtä, vaikka se ei olisikaan muuta kuin kukkaron kevennöstä? Onko väärin vaatia itseltään paljon? Vai vaadinko sittenkään paljon? Ehkä juuri vaadin vain sitä, mitä minä tarvitsen?
Onko tämä juuri monen länsimaalaisen mielen hauraus? Luullaan että raha ja valta keventää oloa? Keventääkö se sittenkään sen saavutettua? Minulle ainakin tulee kylmä olo saadessani rahaa puhumattakaan vallasta, sillä molemmat sitovat ikään kuin kahlitsevat ihmistä? Kehen voi luottaa jos ei itseensä? Jos peilaa omat saavutuksensa miehen kukkaroon, niin miten pitkälle ja arvokkaan oloiseksi ihminen pääsee? Miten voi kokea itsensä hyödylliseksi jos jättäytyy toisen rakkauden tai kukkaron valtaan? Jos minä teen pahinta syntiä siis rakastun itseeni ja omiin ansioihini, niin tehköön muut mitä lystää. Minua ei kiinnostanut eilen ja vielä vähemmän tänään iso kukkaroiset miehet, jotka ovat vielä ulkoisestikin mitä hirvittävämpiä. Raha keventää, muttei ole itseisarvo sinällään missään kontekstissa, ainakaan minulle. Kuka voi aidosti sanoa rakastavansa rahaa? Miksei kukaan sano rakastavansa itseään? Miksi itsensä rakastamisesta on tehty syntiä yhteiskunnassamme? Jos emme rakasta itseämme, niin miten sitten voi rakastaa muitakaan? Miten voi arvostaa muita ihmisiä, jos ei arvosta itseään?
Uskoisin omien saavutusten olevan tätä perinteistä itsensä arvostamista ja sitä kautta myös onnistumisten kokemista ja sitä kautta itsensä rakkautta puhtaimmillaan. Onko tämä liikaa vaadittu? Jos vaadin liikaa valitessani omanlaisen tien kulkea, niin ampukaa minut. Koen olevani länsimaalainen nainen, jolla on oikeus puhua, oikeus äänestää, oikeus ajatella, oikeus olla itsensä ilman muitten kahleita. Olen itsenäinen nainen, olen nainen joka ajattelee, olen nainen johon rakastun, olen nainen joka tietää arvonsa.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Jumalaton

Olenko Jumalaton ajatellessani Jumalan olevan ihmisen keksimää illuusiota? Miksi haemme lohduttomina uusia illuusioita elämiimme? Voisimmeko vain olla itsemme suurimpia Jumalia ja sen riittävän juuri sellaisenaan?

Olenko itsekäs todetessani olevan itseni Jumala? Saanko koskaan tarpeeksi itsestäni? Saanko palvoa itseäni kuten jotkut palvovat Jumaliaan? Miksi näinkin ilmiselvä asia on joillekin täyttä absurdiaa? Onko Jumalan tai Saatanan palvonta juuri itsensä kieltämistä? Miksei koululaitoksissamme kouluteta nuoria uskomaan itseensä? Moniko nuori saattaisi nimenomaan innostua aineesta nimeltä itsensätiedostamistieto?

Eikö itsensä palvonta voisi olla niinkin ihanaa, että jokainen voisi tiedostaa oman suuruutensa ja määritellä täten myös heikkoutensa? Tai amerikkalaisittain kokea vain suuruuden ja unohtaa kokonaan kielteiset, sillä eihän kielteistä olekaan? Miksei suomalainen vain voisi nauttia ja nauraa elämänsä hyvistä asioista ja unohtaa kokonaan raadollisen puolen?

Uskotko Jumalaan? Uskotko itseesi? Voisitko olla itsesi Jumala ja täten uskoa tärkeimpään eli itseesi? Onko tämä liian Jumalallista ajattelua vai puhdasta idealismia suomalaisten kohdalla? Olenko Jumalaton vai kaikista Jumalallisin sittenkin?

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Ammatinvalintakriisi



Miksi vitussa joillekin on annettu vain yksi lahja, jota kohdentaa ja jossa tulla mestariksi? Me jotkut ihmiset vain sinnittelemme ikuisesti ammattejen välimaastoissa miettien uusia ammatteja ja aloja, joissa kehittyä itseään kenties suuremmaksikin sankariksi. Joskus haaveilen putkiasentajan aivosta, sillä heillä elämä on tosiaankin niin samperin helppoa. Ei tarvitse kyseenalaistaa kuin omaa alaa valtaavia kommerverkkejä ja sillä selvä. Kuin tyytyisi syömään perunaa päivittäin jos saa vertailla. Itse kun on musikaalisesti, taiteellisesti, matemaattisesti, sosiaalisesti, liikunnallisesti, verbaalisesti ja mitä vielä lahjakas? On hyvin vaikeaa sitten näillä rahkeilla miettiä, missä sitten tyytyisi viettämään kahdeksan tuntia päivässä, kun ei vielä tiedä mistään yhtään mitään…Te jotka olette lunastaneet paikkanne työelämässä, voitte ansaitusti nauttia lomapäivistänne, sillä stressi mitä tehdä vanhempana on poissa harteiltanne. Mites sitten meidän käy, jotka ovat ns. multitalentteja ja leipäkin tulisi saada jostain pöytään? On hyvin vaikeaa promota itseään, kun osaa monia asioita niin vitun hyvin, että pelottaa välillä itseäänkin. Ryhtyisinkö sittenkin kampaajaksi vai olisinko sittenkin pätevämpi Hackmanneitteni kera puutarhatöissä?” Luoja yksin tietää muttei kerro” sanoi joku Pappilan sankari, joka todennäköisesti kamppaili samoista oikuista kuin itsekin. Mikähän vittu meidän tarkoitus on oikeastaan täällä? Onko ammatinvalinta myös osa tarkoitustamme täällä ja mitä ammatinvalinta oikeastaan kertookaan meistä? Olisi naiivia todeta sen kertovan vain arvoistamme ja kyvyistämme, sillä niin monihan tekee työtään vain rahan edessä siis pakosta. Mutta kyllä se pistää välillä vihoiksi nähdä joillekin ihmisille tämäkin seikka niin ilmeisenä, kun tuntuu että itse ei oikein osaa millään päättää omista uravalinnoista. Pää höyryää niin valtavan paljon erilaista ajatusta ja kaikki tunnevikaiset miehet vievät ehkä liikaakin rakentavia ajatuksia pois. Tulisiko tästä yksi ammatti? Olenko sittenkin ajattelija? Mikäs ammatti se tällainen on? En vain höpise liikoja vaan myös välillä ajattelen….Mistä moinen? Miksi ihminen ajattelee? Siis pohtii…Välillä tosin minulla on sellainen olo, että olen ainoa joka rohkenee kyseenalaistaa maailmaa ja täten olen kai jonkinlainen elämän filosofi. Haenko siis filosofin tehtävään? Mistä vitusta sellaiseen paikkaan voi hakea? Munkit ovat liian kaukana, nunnana en viihdy, luomuhipit ovat liian idealistista ja ahdasmielistä minulle. Voiko olla vaikeampaa löytää paikkansa tässä yhteiskunnassa? Tuntuu kuin koko yhteiskuntamme hauraus olisi juuri tässä eli meitä ajattelijoita on niin pirun vähän, ja sitten vastavuoroisesti niitä vähemmän ajattelijoita tapaa kadulla liikaakin. Voisinko sittenkin olla ajatteleva kone ilman tunteita? Siis saisin kaikki tunteeni ns. kontrolloitua ja olisin vain hyödyllinen kone, joka takoo rahaa? Tämähän olisi vallan idealistista yhteiskuntamme taloudellisen balanssin saavuttamiselle, mutta inhimillisyys katoaisi vastavuoroisesti yhteisöstämme ja kaikki pehmeä, kaikki ihmiselle toivottavasti tärkeä katoaisi. En taida ratkaista tämän päivän aikana ammatinvalintaani ja taidan jatkaa vähemmän rakentavaa tietä eli tarttua viinilasiin ja siemailla ajatuksia kenties, kenties turmella koko hermostoni vetäen koko pullon. Näinhän me suomalaiset tykkäämme haastaa itseämme, juoda huolemme huomiselle, jotta emme muistaisi eilistä, unohtaisimme että huominen on tulossa ja tällä reseptillä hautaan on helppoa tähyillä. Te, jotka voisitte kenties auttaa minua ammatinvalinnassa, niin pankaa kommenttia blogiin. Kaikki kommentti on tervetullutta ja huom. kukkani on jo kasteltu, joten puutarhavirret voi jättää sivuun. Hyvä viikonloppua kaikille!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Nuukahtaneen kukan resepti




Sain taas rakkaalta psykologiltani tehtäväkseni jotain haasteellista käydessäni vastaanotolla eilen. Sain itse asiassa elämäni ensimmäistä kertaa tehtäväkseni jotain johon jouduin oikeasti miettimään ratkaisua. Tehtävän miettimiseen meni parisen tuntia ja suoritukseen vaivaiset pari minuuttia. Tehtävä oli seuraava:
Tee suunnitelma nuukahtaneen kukan rakastamiselle näkökulmasta: ”Tämän hetken haluaminen on ainoa haluamisen laji, joka ei tuota kärsimystä”. Tätä tehtävänantoa pitäen ajatuksissani ja siihen viittä kohdistuvaa ajatusta suunnitelmaan liittyen sain aikaan seuraavaa:
  1. Minä olen hetki. Tämä on hetkeni elää ja elän/saan elää minua=hetkeä. Tämä on kaunista, elän kauniina, kauniissa hetkessä parhaillaan, parhaimpana sen myös ollen huonointakin välillä. Olen kaunis hetki tässä ja nyt.
  2. Minä rakastan tätä hetkeä=minua  sen ollessa hyvä tai huono. Rakkaus hetkeen.
  3.  Minä tiedostan, että elän tätä hetkeä ja että saan elää sitä. Minä olen rikas saadessani tämän hetken kaikessa köyhyydessä ja rikkaudessa.
  4.  Minä tunnen tämän hetken nauraen, itkien, saan tuntea mitä vain. Olen ihminen jolla on tunteet.
  5.  Minä opin tuntemaan syvemmän minuuden. Olen viisas, kaunis, hyvä, ihana nainen. Olen minä ja rakastun siihen juuri nyt.

Onko mahdollista, että itämaiset gurumme ovat tarkastelleet elämisen viisauksia liian pinnalta? Onko syvempi merkitys juuri siinä, että tiedostaisimme olevamme hetki ja sitä kautta eläisimme siinä eikä niinkään haluttaisi elää hetkessä itämaisten tavoin eli ulkona itsestämme? Minusta ainakin tuntuisi tämä hetken tiedostaminen siis itsensä tiedostaminen luonnollisemmalta vaihtoehdolta. Kun tiedostan olevani hetki, tiedän itseni enkä halaja mitään muuta kuin itseni ja ajatukseni niitten olevan mitä tahansa. Miksi minun tulisi laittaa itseni ulos itsestäni esim. meditoimalla, kun voin myös olla keskenäni hetkessäni siis itsessäni ja unohtaa ulkoisen maailman? Tämähän voi tapahtua missä tahansa. WC:ssä, ravintolassa syödessäni tai vaikkapa tässä istuessani. Kuuntelen itseäni, ajatuksiani, elän täysillä itsessäni siis hetkessä ja annan kaikkien tunteitten tulla sellaisenaan ilman niitten kieltämistä. Olemmeko kenties sittenkin lähteneet tekemään taas kerran näinkin yksinkertaisesta ajatuksesta liian monimutkaista ja siksi eksyneet tieltä? Olemme kaikki ihmisiä ja hetki on tässä ja nyt ja uskalletaan elää sitä ilman niskojen nyrjäytyksiä. Toki jos erilaiset asennot stimuloivat parempia ajatuksia tai tunteita niin siitä vaan, mutta itse taidan olla niin laiska länsimaalainen, että menen omilla opeillani eteenpäin. Siis kävelen, syön, istun, kirjoitan, mitä sitten teenkin tai ajattelen, teen sen hetkessä, olin sitten nuutunut tai kukka parhaimmillaan. Tsemiä kaikkien kukkien hoidoille!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Teknologia ihmisen henkisen kasvun tiellä

Taas huomasin olevani joukossa yksin ja miettien samaa kuin ennen eli kuinka paljon tekninen kehitys vahingoittaa henkistä kehitystämme?  Kuinka paljon teknologia vammauttaa sosiaalista kehitystämme? Kuinka paljon ajatuksiamme sovellamme maailmaan kasvottomina? Kuinka paljon esimerkiksi Facebook vahingoittaa sosiaalista kommunikointiamme? Kuinka paljon hukumme maailmaan, jossa ei tunneta kasvoja, vain sanoja? Paljonko sanojemme väliin jää tulkinnan varaa? Paljonko jätämme sanomatta? Paljonko sanomme ääneen? Paljonko uskallamme olla omia itsejämme? Paljonko uslkallamme kertoa vento vieraalle,ilman uusia diagnooseja? Kuinka päästä omista estoista ilman, että tuntemattomalle tulisi vaivaantunut olo?

Näitä kysymyksiä haudon joka kerta päässäni kohdatessani vieraan ihmisen ja tunnen hillitöntä ahdistusta valitessani sanojani oikein, sillä en halua tehdä toiselle vaivaantunutta oloa. Huomaan tosin tehden avoimuudellani toisille olon, että he voivat avoimesti keskustella kaikista myös kipeistä asioita kanssani. Olen kiitollinen saadessani olla toisten terapeutti, tosin toivoisin jonain päiväni saada leikkiä myös oppilaan roolia. Tästä syystä olen miettinyt vaihtavani maata, sillä koen tuottavani täällä itselleni enemmän harmia kuin onnea. Myös henkinen haaste olisi suotavaa meille kaikille,joka ilmeisesti jää kohdallani nauttimatta. Kumpa jonain päivänä saisin kokea olevani oppilas täysin ilman opettajan roolia ja tämä kai kaikista unelmistani suurin. Tähän meidän kaikkien tulisi myös tähdätä, sillä mitä elämä on pelkästään vanhasta tiedosta ja opista? Vanhan toistoa ja täten itsensä toistoa. Kuka haluaa kuunnella vanhaa levyä uudelleen ja uudelleen? Sama kai olisi ostaa narunköysi ja jatkaa elämä sitä kunniottaen. Rakentavampana tosin näen jatkaa elämää ympäristössä, joka antaa mahdollisuuden itsensä kehittymiselle ja ilmaisulle. Teknologia ei ole pelkästä pahasta, mutta sen rajausta tulisi kyseenalaistaa. Teknologia on myös vaurioittava tekijä ympäristössämme ja jokainen undo samoin kuin delete tekee tekstistämme epäaidon. Tiedostamattomuus on tiedostamista. Tehdään face to face tilanteista malttia kaiken rehellisyyden nimissä, ja sanotaan mitä halutaan, jotta kenenkään ei tulisi miettiä, mitä toinen oikeasti tarkoittaa. Olen minä ja kaiken teknologian kunniottamana haluaisin pysyä minänä.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Tyhjän toimittaja

Maailma huutaa tyhjyyttä, turhuutta, turhia tutkimuksia, turhia sanoja, turhia tekoja, tyhjyyttä vailla merkitystä. Olemmeko kaikki vain sittenkin tyhjän toimittajia, liian turhamaisia materialisteja, vailla pehmeitä arvoja, vailla rakkautta ja lämpöä? Itse ainakin koen olevani täysin tyhjä ilman lähimmäisen rakkautta, sillä en vieläkään osaa rakastaa itseäni sen ansaitsemalla arvokkuudella. Haluaisin niin palavasti rakastua johonkin mieheen, joka vastaisi omia arvojani ja täydentäisi älyäni. Mieheen, joka saisi minut tuntemaan lämpöä ja jota kohtaan voisin itse rakastua jokainen päivä uudelleen, löytäen samanaikaisesti uusia ajatuksia, uusia polkuja, uusia teitä, uusia ideologioita, uutta minää, uutta rakkautta, uusia tunteita eritoten rakkautta itseen ja tähän hetkeen.

 On hyvin vaikeaa rakastaa itseään ilman lähimmäisen rakkautta ja siksi ympäristömme on hyvin tärkeä osa meidän henkisen kasvun jalostamiselle. Vaikka olenkin yksin tyhjän toimittaja, toivoisin/uskoisin jonain päivänä olevani toimittaja jostain merkittävästä kuten esim. ekologisuudesta, sillä uskoisin nyhjäiseväni tekstiä vähempipätöisestäkin, kuten kynsilakan eri väreistä ja sävyistä. Nämäkin ovat tarpeellisia yhteiskuntamme liiketaloudellisen balanssin säilymisen kannalta. Tyhjästä on vaikea nyhjäistä ainakin meille joillekin, mutta vaikka toimitankin tyhjää, niin toivoisin suovan edes joillekin lukijoilleni jotain ajateltavaa. Mikä sitten onkin tyhjää on jokaisen itse päätettävissä ja kai tyhjäkin on aina enemmän kuin nolla.

Miehen seksuaalinen performanssi

Kävin tässä taannoin kokeilemassa 23-vuotiaan seksuaalista kompetenssia ja havainto oli mitä mitättömin. Varustetaso oli mieleinen, mutta muuten itse akti jäi hyvin yksitoikkoiseksi. Poika oli komea ulkoisesti, mutta sisäinen kauneus näkyi todella mitättömänä. Nainen sai hoitaa hommat ja tulihan siinä vielä doupattua aivot katumuspillerilläkin, kun mies oli niin tyhmä, että tuli sisään ilman lupia. Toki suojaus olisi hyvästä, mutta molemmat meistä oli testattu "puhtaiksi", joten ajattelin sitten mennä mistä aita on matalin ja elää täysillä.

Seksi on mitä ihaninta lääkettä arjelle ja toivoisin saavani siitä joku päivä oikean harrastuksen. Liikunta on kivaa ja seksi vielä parempaa liikuntaa ja arjen huumetta. Miten hyvin miehen itsetunto kuvastuu seksin välityksellä? Moniko pelkää vahvoja naisia? Moniko uskaltaa toteuttaa mitä eläimellisimmät fantasiansa ensimmäisillä kerroilla? Miten ihmisen empatiakyky näkyy seksuaalisessa kanssakäymisessä?

Uskoisin olevani viriili nuori nainen, joka tietää mitä haluaa. Omaan myös valtavan empatiakyvyn, josta voi vain haaveilla näitten lurjusten kanssa. Uskoisin täyttäväni monetkin kriteerit seksin ja naiseuden suhteen, mutta tämä näyttää olevan hyvin vaikea yhtälö suomalaiselle miehelle. Mistä löytää hyvä itsetuntoinen, älykäs, komea raaminen, empatiakykyinen mies? Tässä haastetta yksinään, mutta uskallan haaveilla tästä ja uskoisin vielä löytäväni tällaisen miehen.

Te jotka elätte parisuhteissa, eläkää minunkin puolesta villiä eläimen elämää. Toteuttakaa fantasianne ja tehkää unelmistanne totta, sillä kukaan muu ei tee sitä puolestanne. Unohtakaa normit ja kokeilkaa mitä villimpiä paikkoja ja asentoja. Me eletään täällä vain kerran ja se tulisi suorittaa myös tyylikkäästi. Älkää menkö mistä aita on matalin, ja uskaltakaa haaveilla, sillä niillä on taipumusta tulla toteen. Jo tutkimustenkin saatossa, seksillä on havaittu olevan myönteistä vaikutusta elämiseen ja uskoisin sen myös pidentävän meidän eilnkaartamme. Itse ainakin tykkään hymyillä aktin jälkeen, enkä vielä ole tavannut kovinkaan totista naamaa aktin jälkeen. Uskoisin meidän kaikkien hyotyvän ja vain ja ainoastaan hyötyvän seksin saloista. Seksi on osa sivistystämme ja sen tulisi saada arvoisensa paikka yhteiskunnassamme. Rakastetaan itseämme ja rakastellaan aivomme narikkaan kunnialla. Turvallista kesää kaikille ja ehkäisyä mukaan viilien fantasioitten toteutukseen!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Sydämen sivistys


 

Taas kerran kävin paikallisella salilla ja sama huomio kerta toisensa jälkeen lähtee elämään ajatuksissani. Suomalaiset jurottavat keskenään yksin ajatuksissaan eikä kukaan oikein osaa sosiaalista kommunikaatiota. Voisimmeko paremmin jutellessamme naapurille? Voisimmeko paremmin ollessamme avoimempia toinen toista kohtaan? Huomaan saman melankolian toistuvan jumpissa oli sitten syksy tai talvi, lähikaupassa asioidessani tai sitten kadulla kävellessäni. Taidan olla ainoa jolla on hymyä huulilla kävellessä tai istuessa vaikkapa torikahviossa. Kävellessäni lauantai-iltana salilta kaupan kautta kotiin törmäsin vanhempaan mieheen kadulla ja minun oli pakko tervehtiä häntä hymyssä suin. Salitreenin jälkeen on helppoa hymyillä, kun on doupannut aivonsa endorfiineilla. Tämä vanha mies hämmästeli kummastuneena tervehtimistäni kysyen minulta, että tunnenko hänet. Vastasin, että en tunne ja että Keski-Euroopassa on tapana tervehtiä tuntemattomiakin ja Saksassa eritoten tämä tapa on iskostunut minuun. Onko tervehtiminen tai ylipäätään hyvät maneerit pannassa Suomessa? Onko toisen huomiointi väärin? Saako naapurille tervehtiä hymyissä suin vai pitääkö ottaa nykyajan jangstereitten valitus ja huono käytös sittenkin syyniin? Missä on sivistyslaitostemme maneeri/käytös opetus? Missä on sydämen sivistys? Kuka pitää huolen meidän empatiasta? Tehdään toisille hyvä olo pienillä teoilla ja ollaan kauniita niin vihamiehille kuin ystäville. Hyvä käytös peilaantuu jossain vaiheessa takaisin eikä se ole pois keneltäkään. Tehdään Suomesta hyvä paikka elää niin naapurille kuin tuntemattomillekin ja opitaan myös maneerit ja toisen huomiointi. On hyvä aika tiedostaa suomalaisten empatiaton käytös ja tehdä muutos parempaan. Sydämen sivistys kunniaan!