Onko väärin olettaa olevansa viisas? Saako tyhmä paljastaa
tyhmyytensä vai pitääkö esittää viisasta? Voiko basisti vaihtaa soitintaan
saksofoniin vai pitääkö langeta rooliinsa ja nöyränä ottaa vastaan kohtalonsa?
Voiko sopraano kehittyä bassona tai basso kehittyä sopraanoksi? Olisiko
maailmassa asiat paremmin kun evoluutio seuraisi ihmisen kuoren sisäisessä
lihaksessa nimeltä aivo? Saako basistina samat oikeudet kuin flyygelin
pimputtajana vai pitääkö tyytyä taas kerran tyhmän rooliin? Olemmeko sittenkin
kaikki vain basisteja syntyessämme ja itsetuntomme/rahkeemme sanelevat
evoluutiomme/yhteiskunnallisen kehittymisemme mahdollisuudet? Kenen vanhemmilla
on rahaa ostaa basisti tyttärelleen flyygeli ja kuka rohkenee vanhempana ostaa
pianisti tyttärelleen basson? Onko viisaus ”vain
siisas tietää olevansa tyhmä” vain sittenkin illuusiota, jotta ns. viisaat
säilyisivät nöyrinä? Eikö realiteetteja saa myöntää ääneen? Näinhän basisti
kertoo soittavansa bassoa samoin kuin pianisti kertoo soittavansa pianoa. Kumpi
noista kahdesta on ylpeämpi? Kumpi viisaampi? Kumpi ympäristön aikaansaannos?
Kumpi vähempiosainen? Kumpi enemmän ahne? Ehkä nöyryys on sittenkin viisautta
ja tyhmyyttä ahneus. Kai realiteettien hyväksyminen kuitenkin olisi sitä
perimmäistä viisautta kuitenkin tiedostaen omat heikkoutensa siis tyhmyyden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti