Koin vielä noin vuosi sitten ettei minulla ole oikeutta
kokea masennusta, sillä minulle oli annettu niin paljon. Siis olin syntynyt
tähän maailman onnellisimpaan maahan ja saanut ”ilmaisen” länsimaalaisen
koulutuksen kuitenkin silti tehnyt kaiken yksin. Olisinko sittenkin viisaampi
saadessani elää yhteisössä, jossa asiat tehdään yhdessä ja elämästä nautitaan
ja opitaan kaiken yhteisön rikkaudessa?
Vaikka tieto lisääkin tuskaa, olisimme todennäköisemmin
älykkäämpiä saadessamme oppia naapurilta uusia kommerverkkejä? Emmehän koskaan
voi tietää liikaa, emmekä koskaan ole valmiita tiedon tai taidon suhteen. Aina
on varaa uuden oppimiselle ja ns. köyhien maiden lapsissa ja aikuisissa asuu
paljon meille länsimaalaisille opittavia viisauksia. Yksi näistä olisi hetkessä
eläminen, sillä se on hyvin viisas ja jalo taito. Lopetetaan huomisen
haluaminen ja opetellaan arvostamaan tätä hetkeä, sillä eilistä emme voi
muuttaa emmekä vaikuttaa siihen, huomista emme tiedä tosin siihen voimme osittain
vaikuttaa tämän hetken päätöksillämme, mutta tämä on hetki jota elämme, joten
eletään tässä ja nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti