Miksi vitussa joillekin on annettu vain yksi lahja, jota
kohdentaa ja jossa tulla mestariksi? Me jotkut ihmiset vain sinnittelemme
ikuisesti ammattejen välimaastoissa miettien uusia ammatteja ja aloja, joissa
kehittyä itseään kenties suuremmaksikin sankariksi. Joskus haaveilen
putkiasentajan aivosta, sillä heillä elämä on tosiaankin niin samperin helppoa.
Ei tarvitse kyseenalaistaa kuin omaa alaa valtaavia kommerverkkejä ja sillä
selvä. Kuin tyytyisi syömään perunaa päivittäin jos saa vertailla. Itse kun on musikaalisesti,
taiteellisesti, matemaattisesti, sosiaalisesti, liikunnallisesti, verbaalisesti
ja mitä vielä lahjakas? On hyvin vaikeaa sitten näillä rahkeilla miettiä, missä
sitten tyytyisi viettämään kahdeksan tuntia päivässä, kun ei vielä tiedä
mistään yhtään mitään…Te jotka olette lunastaneet paikkanne työelämässä, voitte
ansaitusti nauttia lomapäivistänne, sillä stressi mitä tehdä vanhempana on
poissa harteiltanne. Mites sitten meidän käy, jotka ovat ns. multitalentteja ja
leipäkin tulisi saada jostain pöytään? On hyvin vaikeaa promota itseään, kun
osaa monia asioita niin vitun hyvin, että pelottaa välillä itseäänkin.
Ryhtyisinkö sittenkin kampaajaksi vai olisinko sittenkin pätevämpi
Hackmanneitteni kera puutarhatöissä?” Luoja yksin tietää muttei kerro” sanoi
joku Pappilan sankari, joka todennäköisesti kamppaili samoista oikuista kuin
itsekin. Mikähän vittu meidän tarkoitus on oikeastaan täällä? Onko
ammatinvalinta myös osa tarkoitustamme täällä ja mitä ammatinvalinta oikeastaan
kertookaan meistä? Olisi naiivia todeta sen kertovan vain arvoistamme ja
kyvyistämme, sillä niin monihan tekee työtään vain rahan edessä siis pakosta.
Mutta kyllä se pistää välillä vihoiksi nähdä joillekin ihmisille tämäkin seikka
niin ilmeisenä, kun tuntuu että itse ei oikein osaa millään päättää omista
uravalinnoista. Pää höyryää niin valtavan paljon erilaista ajatusta ja kaikki
tunnevikaiset miehet vievät ehkä liikaakin rakentavia ajatuksia pois. Tulisiko
tästä yksi ammatti? Olenko sittenkin ajattelija? Mikäs ammatti se tällainen on?
En vain höpise liikoja vaan myös välillä ajattelen….Mistä moinen? Miksi ihminen
ajattelee? Siis pohtii…Välillä tosin minulla on sellainen olo, että olen ainoa
joka rohkenee kyseenalaistaa maailmaa ja täten olen kai jonkinlainen elämän
filosofi. Haenko siis filosofin tehtävään? Mistä vitusta sellaiseen paikkaan
voi hakea? Munkit ovat liian kaukana, nunnana en viihdy, luomuhipit ovat liian
idealistista ja ahdasmielistä minulle. Voiko olla vaikeampaa löytää paikkansa
tässä yhteiskunnassa? Tuntuu kuin koko yhteiskuntamme hauraus olisi juuri tässä
eli meitä ajattelijoita on niin pirun vähän, ja sitten vastavuoroisesti niitä
vähemmän ajattelijoita tapaa kadulla liikaakin. Voisinko sittenkin olla
ajatteleva kone ilman tunteita? Siis saisin kaikki tunteeni ns. kontrolloitua
ja olisin vain hyödyllinen kone, joka takoo rahaa? Tämähän olisi vallan
idealistista yhteiskuntamme taloudellisen balanssin saavuttamiselle, mutta
inhimillisyys katoaisi vastavuoroisesti yhteisöstämme ja kaikki pehmeä, kaikki
ihmiselle toivottavasti tärkeä katoaisi. En taida ratkaista tämän päivän aikana
ammatinvalintaani ja taidan jatkaa vähemmän rakentavaa tietä eli tarttua
viinilasiin ja siemailla ajatuksia kenties, kenties turmella koko hermostoni
vetäen koko pullon. Näinhän me suomalaiset tykkäämme haastaa itseämme, juoda
huolemme huomiselle, jotta emme muistaisi eilistä, unohtaisimme että huominen
on tulossa ja tällä reseptillä hautaan on helppoa tähyillä. Te, jotka voisitte
kenties auttaa minua ammatinvalinnassa, niin pankaa kommenttia blogiin. Kaikki
kommentti on tervetullutta ja huom. kukkani on jo kasteltu, joten
puutarhavirret voi jättää sivuun. Hyvä viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti