lauantai 14. heinäkuuta 2012

Ammatinvalintakriisi



Miksi vitussa joillekin on annettu vain yksi lahja, jota kohdentaa ja jossa tulla mestariksi? Me jotkut ihmiset vain sinnittelemme ikuisesti ammattejen välimaastoissa miettien uusia ammatteja ja aloja, joissa kehittyä itseään kenties suuremmaksikin sankariksi. Joskus haaveilen putkiasentajan aivosta, sillä heillä elämä on tosiaankin niin samperin helppoa. Ei tarvitse kyseenalaistaa kuin omaa alaa valtaavia kommerverkkejä ja sillä selvä. Kuin tyytyisi syömään perunaa päivittäin jos saa vertailla. Itse kun on musikaalisesti, taiteellisesti, matemaattisesti, sosiaalisesti, liikunnallisesti, verbaalisesti ja mitä vielä lahjakas? On hyvin vaikeaa sitten näillä rahkeilla miettiä, missä sitten tyytyisi viettämään kahdeksan tuntia päivässä, kun ei vielä tiedä mistään yhtään mitään…Te jotka olette lunastaneet paikkanne työelämässä, voitte ansaitusti nauttia lomapäivistänne, sillä stressi mitä tehdä vanhempana on poissa harteiltanne. Mites sitten meidän käy, jotka ovat ns. multitalentteja ja leipäkin tulisi saada jostain pöytään? On hyvin vaikeaa promota itseään, kun osaa monia asioita niin vitun hyvin, että pelottaa välillä itseäänkin. Ryhtyisinkö sittenkin kampaajaksi vai olisinko sittenkin pätevämpi Hackmanneitteni kera puutarhatöissä?” Luoja yksin tietää muttei kerro” sanoi joku Pappilan sankari, joka todennäköisesti kamppaili samoista oikuista kuin itsekin. Mikähän vittu meidän tarkoitus on oikeastaan täällä? Onko ammatinvalinta myös osa tarkoitustamme täällä ja mitä ammatinvalinta oikeastaan kertookaan meistä? Olisi naiivia todeta sen kertovan vain arvoistamme ja kyvyistämme, sillä niin monihan tekee työtään vain rahan edessä siis pakosta. Mutta kyllä se pistää välillä vihoiksi nähdä joillekin ihmisille tämäkin seikka niin ilmeisenä, kun tuntuu että itse ei oikein osaa millään päättää omista uravalinnoista. Pää höyryää niin valtavan paljon erilaista ajatusta ja kaikki tunnevikaiset miehet vievät ehkä liikaakin rakentavia ajatuksia pois. Tulisiko tästä yksi ammatti? Olenko sittenkin ajattelija? Mikäs ammatti se tällainen on? En vain höpise liikoja vaan myös välillä ajattelen….Mistä moinen? Miksi ihminen ajattelee? Siis pohtii…Välillä tosin minulla on sellainen olo, että olen ainoa joka rohkenee kyseenalaistaa maailmaa ja täten olen kai jonkinlainen elämän filosofi. Haenko siis filosofin tehtävään? Mistä vitusta sellaiseen paikkaan voi hakea? Munkit ovat liian kaukana, nunnana en viihdy, luomuhipit ovat liian idealistista ja ahdasmielistä minulle. Voiko olla vaikeampaa löytää paikkansa tässä yhteiskunnassa? Tuntuu kuin koko yhteiskuntamme hauraus olisi juuri tässä eli meitä ajattelijoita on niin pirun vähän, ja sitten vastavuoroisesti niitä vähemmän ajattelijoita tapaa kadulla liikaakin. Voisinko sittenkin olla ajatteleva kone ilman tunteita? Siis saisin kaikki tunteeni ns. kontrolloitua ja olisin vain hyödyllinen kone, joka takoo rahaa? Tämähän olisi vallan idealistista yhteiskuntamme taloudellisen balanssin saavuttamiselle, mutta inhimillisyys katoaisi vastavuoroisesti yhteisöstämme ja kaikki pehmeä, kaikki ihmiselle toivottavasti tärkeä katoaisi. En taida ratkaista tämän päivän aikana ammatinvalintaani ja taidan jatkaa vähemmän rakentavaa tietä eli tarttua viinilasiin ja siemailla ajatuksia kenties, kenties turmella koko hermostoni vetäen koko pullon. Näinhän me suomalaiset tykkäämme haastaa itseämme, juoda huolemme huomiselle, jotta emme muistaisi eilistä, unohtaisimme että huominen on tulossa ja tällä reseptillä hautaan on helppoa tähyillä. Te, jotka voisitte kenties auttaa minua ammatinvalinnassa, niin pankaa kommenttia blogiin. Kaikki kommentti on tervetullutta ja huom. kukkani on jo kasteltu, joten puutarhavirret voi jättää sivuun. Hyvä viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti