Sanoin eilen julkisesti laittavani seksin pannaan. Pannassa
olevat asiat ovat kai leikkimielisille ihan kivoja ja näin krapulatilassa,
taiteilijayön jälkeen nuo pannassa olevat enemmänkin inhottaa kuin elävät myötä
ajatusteni kera. Olisipa hauskaa saada joku fuckbuddy tähän arkeen
krapulaiseen. Baareissa tuntuu olevan enemmän diagnooseja kuin miehiä joita
voisi kuvitella katsovan aamullakin. Ovatko kaikki komeat miehet varattuja ja
jos eivät niin miksihän ovat valinneet sinkkuuden? Mitä enemmän panemme asioita
pannaan, sen enemmän ne meitä houkuttelevat. Miksi kielletty hedelmä houkutteli
aikoinaan ja vielä nykyaikanakin huomaan kaiken kielletyn olevan ihmisyydelle
kiehtovaa? Miksi laitamme asioita pannaan? Miksi seksi on niin ihanaa ja silti
pannassa monen elämässä?
Kävin taannoin Berliinissä ja minua olisi niin kiehtonut
nähdä Swingerclub. Valitettavasti exäni poika oli osan matkaa matkassani ja
jarrutti näitä aikuismaisia suunnitelmiani. Kerkeäähän tässä, mutta olisi se
ihanaa kyllä katsella muita pariskuntia panevan naapuripöytien asukkeja ja
tehdä analyyseja ihmisten seksuaalisuudesta. Olisikohan Freud aikanaan
tulkinnut maailmaa eritavalla jos olisi mitannut ihmisten seksuaalista
kanssakäymistä? Mitenkähän paljon tutkimustietoa puuttuu juuri seksin pannassa
olemisen takia? Jos panisin sittenkin ajatuksiani koneelle sen sijaan että
mietin samoja asioita kuin miespuoliset ystäväni vai olenkohan sittenkin itse
mies naisen vaatteissa? Miksi minusta tuntuu kuin laittamalla seksin pannaan
laittaisin itseni hirteen? Olenkohan edes ihminen ja moniko uskoisi minusta
päälle päin, että ajatukseni käyvät useammin kuin kerran päivässä seksissä?
Ketähän tästä voisin syyttää? Vaikka olenkin ihminen, niin toivoisin silti
näkeväni vielä pannassa olevat asiat julki, jotta ymmärtäisin maailmaa
paremmin. Tai sitten en. Olisiko elämä edes mielekästä jos kaiken mitä haluaisi
voisi myös saada? Moniko kuvittelee voivansa omien viettiensä takia pettää
lähimmäisiään? Miksi tuttu ei ole niin kiinnostava kuin naapurin tuntematon?
Miksi itsensä toisto kärsii inflaatiota vai onko tässä juuri ihmisen älykkyys
rajana? Voiko parisuhteet kestää niin myrskyt kuin tasaiset arjet juuri
mielikuvituksen voimin? Onko köyhän helpompi jalostaa ajatusta, sillä ei ole
tottunut saamaan mitään ilmaiseksi ja sitä kautta käyttää järkeään enemmän?
Vaikka olenkin suoriutunut yli kuukauden ilman seksiä ja
ajattelen sitä vieläkin aikalailla, niin olen nyt virallisesti panemassa seksiä
pitemmäksi aikaa hyllylle. Joskus elämässä juuri odottaminen on ihaninta ja
silloin kuin mies tulee jostain puskista, niin on vaan niin pirun hyvä olo.
Odottamaton on odottamisen arvoista vai onko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti